tiistai 12. kesäkuuta 2018

Suruviesti

Viime yö soitteli taas suruviestiä Belunan Fazer Banjo ( 04.02.2010 - 12.06.2018) nukkui pois isäntänsä saattelemana.  Banjo sai elää yli kahdeksan vuotta ja Banjolla oli aina koirakavereita  omasta takaa. Banjo muutti aikoinaan isänsä Enzon perheeeseen. Myöhemmin Banjo sai kaveriksi Perlan ja valitettavasti nyt Banjo joutui jättämään Perlan.
Banjon isäntä kertoi että Banjo oli hänelle ns. elämäni koira joka auttoi häntä monessa asiassa selviytymään elämän haasteissa. Banjoa jäi kaipaamaan myös koirakaveri Perla, joka nyt ensimmäistä kertaa joutuu viettämään ainoan koiran elämää. Perlan suru on myös ikävää koirakaveria kohtaan.
Banjo ja Bianca jonka veli Banjo oli leikkivät pienenä usein yhdessä ja olivat hyvät kaverukset. Minulla oli ilo tavata Banjo vielä tänä keväänä kun Banjo kävi meillä antamasa verinäytteen tieteen hyväksi.
Kiitokset Banjon perheelle joka kahdeksan vuotta sitten antoi kodin pikkuiselle Belunalaiselle. Kiitokset myös Banjon isännälle, jonka koiraksi Banjo jäi kun elämä toi muutoksia Banjon perheeseen. Kiitokset siitä, että pikkuinen Belunalainen sai nukkua isäntänsä syliin ja siirtyä sateenkaarisillan tuolle puolelle.
Rakkaudella Banjoa muistaen Lotta äiti, Bianca sisko ja kasvattaja-mamma. Hyvää matkaa leijonakuningkaalle, olet sydämessäni.

Älä seiso haudallain itkien;
en ole siellä, nuku en.
Jatkan elämääni tuhannessa tuulessa,
olen timantinhohde lumessa.
Olen aurinko,
joka kultaa viljaa,
syyssade, joka putoaa hiljaa.
Kun heräät aamun hiljaisuuteen,
olen ylitsesi maahan uuteen
matkaavien muuttolintujen lento.
Olen öisten tähtien loiste hento.
Älä seiso haudallain itkien;
en ole siellä - kuollut en."

1 kommentti:

  1. Lämmin osanotto suureen suruun sekä Banjon isännälle että kasvattajalle. :(
    Suuri rakkaus tuo suuren surun, mutta emme silti haluaisi olla ilman tällaista rakkautta.

    t. Hanna

    VastaaPoista