perjantai 2. heinäkuuta 2021

Koiran läpikäynti

Tarkastelkaapa koirienne tassujen välit, jos tassukarvat ovat pitkät sinne jää helposti roskia / takkuja hautumaan ja varpaiden välit aukeavat helteellä helposti. Kurkatkaapa myös vatsan alle, ettei sinne ole jäänyt roskia jotka aiheuttvat takkuja ja kiristävät ikävästi herkkää ihoa. Tällaiset takut kannattaa poistaa mahdollisimman hellävaraisesti saksilla. Koira kannattaa käydä kauttaaltaan läpi, jotta mahdoliset punkit löytyvät sekä mahdollisesti korvientakana tai housuissa olevat takut saadaan selvitettyä. Syy miksi vatsan alla olevat takut voi poistaa saksilla on se, että vatsan iho on niin herkkää että huopuneiden takkujen selvittäminen toisi koiralle turhaa kärsimystä, muita takkuja suosittelen selvittelemään jos sellaisia koiralle on syntynyt. Käytä myös takkujen selvittämiseen tarkoitettuja suihkeita ne helpottavat työtäsi.

Rudolf (oikealla) ja siiten paraskaveri Aatu  (keskellä) ja sitten veljenpoika  Alfred

Kynsien leikkaamisessa kannattaa olla hieman tarkempi, itselläni meinasi käydä vahinko kun ryhdyin leikkaamaan kynsiä ja ihan viimetipassa huomasin ettei leikattavaa juuri ollutkaan ja samalla muistin lukuisat kaivuutyömaat jotka varmasti olivat kuluttaneet kynsiä.


Helteet sen kun jatkuvat, muistakaa viilentää koirianne ja tarjoilla heille "koirajäätelöä" viilennykseksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti