Nöyryyttä ja kiitollisuutta ja hitautta

Olen varmaan hirviö-toipilas pahimmasta päästä. Vihaan hitautta ja kaikki pitäisi hoitua vauhdilla, mutta nyt opetellaan asioita tekemään hitaasti ja harkiten ja samalla on ollut pakko unohtaa tunnuslauseeni: Ei tarvi auttaa. On ollut pakko hyväksyä toisen apu ja välillä jopa on ollut pakko sitä pyytää. Päivät on tylsiä ja pitkiä , kaikki ohjelmat on nähty viiteen kertaan, lukeminen ei huvita, juuri mikään ei huvita. Kiitollinen kuitenkin ettei vielä mennyt jalatkin solmuun pääsee edes liikkumaan, kiitollinen myös omista lähihoitajista jotka jaksaa vierellä kulkea.

Jos juttelee tomaateille ja kurkuille monta kertaa päivässä niin kyllä ovat innokkaita varmaan kasvamaan.

Kiitollinen myös ystäville, jotka jaksavat tsempata ja luoda uskoa parempaan huomiseen. Viikko vielä niin voin jo saada tuon kipsin pois 🙏, sitten alkaa sen kuntoutus ja keskitytään vielä saamaan myös tuo olkapää kuntoon ja sitten ollaankin jo voiton puolella.

Kuvaaminenkaan ei oikein onnistu yhdellä vajaalla kädellä ja eilen kokeilin sukan kutomista kun se jäi keske, mutta vain kaksi kerrosta sain väkerrettyä. Pihalla yritin kukkiakin kuvata, joku jäi kuvaksikin asti.

Mirrinminttu

Kaunista kevään odotusta kaikille. Blogi ilmestyy nyt satunnaisesti kun kirjoittaminen on niin työlästä.