lauantai 27. elokuuta 2022

Suomen luonnon päivä 2022

 Miten sitä Suomen luontopäivää voisikaan viettää. Tietenkin menemällä metsään. Aamulla lähdettiin koirien kanssa aamulenkille nauttimaan ihanasta Suomen luonnosta.


Kun koirat oli lenkitetty päätin lähteä katsomaan vielä mitä herkkuja luonto tarjoaisi näin juhlapäivänä. Luonto olikin laittanut herkkuja tarjolle, pulleita mustikoita, makeita vadelmia ja mättäiden lomassa kiilteli  metsän kultaa keltaisia kanttarelleja.




Juhlapöydässä olisi ollut tarjolla muitakin sieniä, mutta vain kanttarellit ja muutama suppilovahvero päätyivät meidän ruokapöytään. Metsä tarjosi myös ohjelmaa minulle. Ensin oli pikkusammakoiden loikkatanssi, sitten palokärki esitti rumpusoolon ja sen päätyttyä alkoi pikkulintujen kuoro esittämään siritystä ja viserrystä. Lopuksi vielä orava esitteli huimaa akrobatiaa, ylös alas ja puunrunkoa ja sitten loikka toiseen puuhun.

Nyt myös näin itse mitä laulun sanoilla: Jos metsään haluat mennä nyt niin takuulla yllätyt. Näät sammaleet myllätyt. Useissa kohdin metsää oli hirvien tai peurojen makuupaikkoja. Vielä täytyy pyytää anteeksi niiltä sadalta hämähäkiltä joiden verkkoon kävelin ja jotka koristivat sitten hiuksiani ja kasvojani. Varmaan ihmetelevät mikä on ollut niin suuri saalis että on vienyt verkot mukanaan.



Hyvää Suomen luonnon päivää nauttikaa Suomen kauniista ja puhtaasta luonnosta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti