Tänään on pesty kasvihuoneet puhtaiksi, että saadaan kohta taimet sinne kasvamaan, sillä taimilla on tosi vaarallista asua meillä sisällä. Mincalla ei ole mitään käsitystä omasta koostaan, hän menee minne vain etuperin pääsee, mutta hän ei sitten osaakaan peruuttaa, vaan pikku peppu heilahtaa ja kaksi kertaa on kukkapöytä jo kaatunut ja taimet lentäneet huitsin tuuttiin ja multakerros peittää taas lattian. Minca on myös käynyt tarkistamassa joko omenoita on puissa ei tainnut vielä löytyä.
Jotain sentään kasvaa ja pyrkii pinnalle. Minca käy kyllä tutkimassa tätäkin penkkiä tiuhaan tahtiin.
Minca ei voi myöskään ymmärtää miksi ihmiset itse syövät mämmiä kun se Mincasta tuoksuu niin hyvältä ja sitten ne sanovat ei ole koiran ruokaa, mistä ne voivat sen tietää. Siis mikä pääsiäinen ei omenia ei mämmiä suklaamunista puhumattakaan. Mutta onneksi löytyi arkiston aarteista nuolumatto, Minca on sen saanut joskus ihan pentuna, mutta en ole sitä ottanut käyttöön kun se on postimerkin kokoinen mutta annoin nyt siihen sitten herkkua ja Rose sai samat herkut ruohokupista, mutta voi ei Rose´kin olisi halunnut tuon pienen nuolumaton ja Rose´päätti ottaa sen Mincalta vaikka ei koskaan tee niin. Rose ryömi Mincan luo ja sitten kävi makaamaan nuolukupin päälle, vaikka Minca kuinka protestoi asiasta ja matto oli jo tyhjä.
Lupasin, että ostetaan Rose´llekin nuolumatto heti kun mennään kauppaan. Aamulla käytiin lenkillä ja huomasin että villasukat ja toppatakki olivat aivan liikaa. Hyvää pääsiäisen jatkoa kaikille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti