Lehtijuttu

 Tänään ilmestyi bernhardinkoira lehti 1/2026, lehdessä oli paljon luettavaa.

Lehdessä oli myös juttu mikä oli minulle erityinen.

Kirjoitin pienen tarinan siitä minkälaista on kun taloon tuli bernhardilainen ja siitä minkälaista kaksi vuotta on ollut elää hänen kanssaan.

Sitten pieni tarkennus eiliseen  blogi tekstiin, koska joku seuraajamme oli tuonut julki huolensa, että muistammeko koirien kiinnipitoajan alkanee.. Minca ei siis juoksentele koirien kiinnipitoaikana missään metsissä vapaana, annamme metsäneläimille pesimisrauhan. Tuo Mincan koirapuistoksi nimeämäni alue on meidän omaa aidattua piha-aluettamme ja omalla pihallahan koira saa olla vapaana ympäri vuoden. Meidän piha on jaettu kolmeen eri lohkoon aitaamalla, on lampialue, jonne johtaa oma portti. Alueen saa suljettua pois käytöstä kun lammen jäät alkavat sulaa näin vältetään ettei koira putoa jäihin. Sitten on tämä Mincan koirametsäalue, joka saadaan myös suljettua erilliseksi alueeksi, sinne alueelle koiralla on pääsy vain ihmisten seurassa, koska aita kulkee ihan tien reunaa pitkin, niin koskaan ei tiedä kuka tietä pitkin kulkee joten haluan aina sen nähdä kun koira on tällä alueella ettei tule kenellekään kiusausta ottaa kontaktia koiraan. Sitten suurin alue on yläpiha /alapiha. Yläpiha on kallioisempi  ja siellä grillaillaan ja istutellaan kesäkukkia ja viihdytään röllimajassa ja alapiha on pääasiassa nurmialuetta osittain metsäpohjaista ja siellä kasvatetaan kasvihuoneissa kurkut ja muut vihannekset. Eli olemme mielestäni pystyneet rakentamaan nyt Mincalle ja aikaisemmin  useille koirillemme monipuolisen ulkoilualueen.

Meidän koirat eivät koskaan ole ulkoilleet vapaana kenenkään toisen metsässä ilman maanomistajan lupaa tai kiinnipitoaikana. Meillä on kolmelta maanomistajalta lupa koirien ulkoiluttamiseen heidän maillaan, mutta Minca ei koskaan juokse vapaana, koska nenä veisi hänet tuntemattomille poluille.