Tänään keksin oivan ajatuksen ainakin omasta mielestäni, meillähän on aidattu metsä ihan tontin kulmalla ja tänään sitten esittelin metsäläntin Mincalle ja näin me julistettiin se Mincan omaksi koirametsäksi. Vauhtia ei puuttunut ja oli ihan hauskaa. Mincalandia avattu.
Saatiin myös puusavotta valmiiksi ja se oli hieno homma nyt saa saunaa taas lämmitellä.
Kyllä Minca tänään on sitten ollut taas väsynyt ensin lenkillä oli vapaana j juoksi kuin höyrypää pitkin peltoja sitten koirametsä ja puusavotta ja pieni koira on ihan väsähtänyt.
<3
VastaaPoistaHuomioithan, että koirien kiinnipitoaika on alkanut 1.3. Annetaan luonnon eläimillekin pesimärauha.
VastaaPoistaTuo Mincan koirametsä on aidattua piha-aluettamme, eikä siellä ole koirien kiinnipitoaikaa, omalla pihalla saa koiraa pitää vapaana ympäri vuoden. Muissa metsissä toki noudatamme kiinnipitoaikaa.
VastaaPoista