Katsoin eilen tuon sarjan Unelmia Italiassa ja olipas se koiraihmiselle surullinen jakso, jaksossa perhe joutui luopumaan Reino koirasta ja se murheen ja surun määrä välittyi kyllä TV ruudun kautta. Kyyneleet kyllä vierivät pitkin poskia ja Mincakin katsoi pää pystyssä Reinon viimeiset hetket. Itse niin monta kertaa kokenut luopumisen tuskan ja koskaan se ei ole helppoa.
Onneksi tämä rakas eläin kiipeää taas kohta nukkumaan sänkyyn minun jalkojeni päälle, jalat puutuvat mutta et henno pyytää Mincaa siirtymään vaan kestät urheasti kunnes hän itse siirtyy jotta voit taas oikaista jalkoja hetkeksi. Tuo koiran pyyteetön rakkaus se on jotain sellaista mitä ei voi käsittää. Kauniita unia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti