tiistai 13. toukokuuta 2008

Kevät kaunis


Tänään on tuntunut, että kylmyys on saapunut takaisin mittari näyttää + 4 C, ei ole paljon, juuri kun on tottunut kauniisiin lähes kesäpäiviin. No koirat tykkäsivät kun lenkillä ei ollut kuuma ja sai jolkotella ihan rauhassa metsässä. Kameran tosin muistin ottaa vasta kun lähdin Lotan kanssa liikkeelle, Lotta oli tänään viimeisenä vuorossa metsälenkille lähtijöistä ja samlla haettiin kaneille voikukan lehtiä kun niitäkin on pakko hakea naapurin tontilta kun meillä ei kasva edes niitäkään. Naapurin rouva huusi ikkunasta, että voisinko viedä ne kaikki, he eivät kuulemma tarvitse niitä lainkaan. Metsä on täynnä tuoksuja ja koirat aivan villiintyvät kun pääsevät metsään, tiedän että koiria ei saa pitää tähän aikaan vapaana joten laajasta katsottuna katsoin, että Lotta on niin pieni että voi vielä hieman juoksennella metsässä irrallaan. Onneksi koirat voivat olla vapaana pihallamme ympäri vuoden ja nauttia vapaan koiran elämästä. Pennutkin hakeutuivat sisälle ei tainnut olla niilläkään lämmin tänään ulkona. Nuo kolme pentua ovat aivan ihana porukka kun hännät sojossa tulevat aina pentuhuoneesta asunnon puolella ja sitten alkaa asunnon tutkiminen, tänään Bella jopa antoi kolmosten hieman imeä tissiä ja oli siinä aikamoinen lutkutus.



Kolmoset



Seikkailut odottavat.........



Lotta lenkillä



Onneksi minun ei tarvitse syödä tuota porojen ruokaa.



hyvin näyttää vilja kasvavan tuumii Lotta.



Kauniita unia toivottaa Bella ja pienokaiset

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti