tiistai 23. syyskuuta 2008

Milana oli reissunainen


Tänään käännettiin Beluna-ambulanssin nokka kohti Porvoota,olin saanut töistä vapaa päivän ja kävimme katsomassa äitiäni ja isääni sekä hoitamassa muutamia asioita. Milana pääsi mukaan ja on se oppivainen tuo koira kun kerran olen ottanut Milanan syliin etupenkille, niin eikös koko matka taisteltu siitä istuuko Milana minun sylissäni mihin ei todellakaan enää mahdu. Viimeisen yrityksen Milana teki 1 km ennen kotia ja onnistui vauhdilla päästä syliini ja siinä me köröteltiin kotiin ja niin sai koira taas vahvisteen, että sitkeys palkitaan ja pääsee mamman syliin. Kävimme myös Tonin (poikani) luona ja sieltä saimme mukaamme kaksi vierasta Elmon ja Topin. Kissat tulivat meille viettämään pitkää viikonloppua. Olen aivan ihastunut tuohon Elmoon (valkoinen), on tosi erikoinen kissa, Elmo on kuuro, mutta niin ihmisläheinen ja hellyyden kipeä kuin olla voi. Elmo ei jätä Tonia silmistään kotona, ja jos Toni menee johonkin huoneeseen niin että Elmo ei näe Tonia alkaa armoton huuto MAUUU MAUU. Elmo myös pudottelee kaikki tavarat lattioille, Elmo vierittää myös kiuaskivet lattialle jos saunan ovi jää auki. Elmosta on kiva nähdä kun tavarat  putoilevat, ja meteli ei haittaa koska Elmo ei kuule mitään. Topi taas on hyvin harkitsevainen musta pieni kissa. Topi putosi kaksi vuotta sitten tuuletusikkunasta viidennestä kerroksaesta, asfaltti pihalle, mutta suojelusenkeli oli Topin mukana, sillä vain yksi jalka murtui ja se saatiin operoitua kuntoon. Milana kävi ilahduttamassa mummoa ja vaaria jotka aina odottavat, että ainakin yksi koira on mukana. Milana osasi käyttäytyä kauniisti ja kun oli niin nätti päivä tehtiin pari lenkkiä ensillä asuin paikoillani.



Topi ja Elmo



Elmo pitää leikkimisestä ja Elmon suosikki on tämä Neste-Oilin putki.



Mitä kaikkea kivaa mahtaa korista löytyä.


Taas minulle kävi paha kämmi, sillä kamera kyllä oli mukana Porvoossa, mutta akku oli tyhjä, sillä unohdin juuri ladatun akun kotiin ARVAA HARMITTIKO? Menenhuomenna ostamaan lisää akkuja niin että ainakin yksi tulee edes vahingossa mukaan reissuun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti