torstai 3. syyskuuta 2009

Miksi koirat syövät heiniä


Viime yönä kuulin kun joku koirista oksensi, en päässyt selville kuka koirista se oli, sillä kun nousin, niin kaikki koirat piirittivät minut, mutta sen tiedän että Pilvi tai Turri se ei ollut. Turri nukkui toisessa huoneessa ja oksennus oli lähes yhtä suuri kuin Pilvi. Siis aivan tolkuttoman kokoinen kasa heinää sohvalla tämä oli jo toinen kerta tällä viikolla kun tuo iso heinäkasa on yöllä pyrkinyt ulos koirasta ja onnistunutkin siinä. Jokaisessa koirassamme taitaa asua pieni lehmä.  Toinenkin ihmetyksen aihe minulla tänään on ollut, sillä olen menossa viikolla 39 neljäksi päiväksi kuntoutukseen ja tuo mainio KePoni on luvannut selviytyä koirien kanssa, no sitten huomasin, että Pilven koirakoulu on juuri silloin no sain Kepon lupaamaan että hän vie Pilven kouluun ja tänään huomasin, että Pilven seuraava rokotus sekin on juuri tuolla viikolla nyt täytyy taas saada Kepo vielä viemään Pilvi rokotuksellekkin. Mitähän kaikkea muuta olen suunniellut päällekkäin. Kyllä minua jo nyt mietityttää olla neljä päivää poissa taitaa mennä Kepon hermot matonkuteiksi tai sitten vaan kuvittelen olevani "korvaamaton". Vaikka en olisikaan korvaamaton niin luulen että koirat osaavat käyttää hyväksi sitä että Kepoa voi ehkä vähän huijata, eikä hän ole niin tarkka rutiineista kuin minä. En vain pääsisi yhtenäkään aamuna ajoissa töihin jos ei olisi tarkat rutiinit mitä tapahtuu ensin ja mitä sitten. Aamuni alkavat klo 05.15, Diwa tulee ja herättää jos ei herättäisi kello soisi 5.17, nousen ylös avaan ulko-oven lauma syöksyy pihalle, menen laitan koirien ruuat valmiiksi kuppeihin , jokaiselle oikea määrä ja oikea ruoka. Lauma palaa sisälle ja Turri lähtee ulos, Turri nukkuu aina 15 minuuttia kauemmin kuin muut koirat. Pinoan ruokakupit käsivarrelleni ja lauma seuraa minua ulos jokainen koira Pilveä lukuunottamatta menee oman tarhansa ovelle,ensin ruuan saa Turri, sitten Luna seuraavana Diwa ja Lotta ja viimeisenä Bella ja Milana. Sitten sisälle Pilven kanssa ja ruoka Pilvelle ja kissoille. Seuraavana  aamupalan valmistus ja Kepolle ja itselleni  eväiden  teko. Sitten kipin kapin aamutoimille, peseytyminen, meikkaus ja pukeutuminen, Pilvi uudelleen pihalle kun on syönyt ruokansa ja sitten 06.00 Kepon herätys ja sitten 06.05 Kepon herätys ja sitten 06.10 Kepon herätys, Kepo saatu aamiaispöytään aamupala päättyy 06.25 ja sitten  Kepo siirtyy aamutoimiin ja minä lähden ruokkimaan kanat ja ajamaan auton portista ja Kepo saapuu ja lähdemme töihin. Kepo ehtii ajoissa ja minä tietystikkin myöhästyn koska lähtö oli myöhässä kun Kepolla kesti ja kesti, onneksi minulla on liukuvatyöaika.



Kingi



Metsän neito

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti