sunnuntai 13. syyskuuta 2009

Porvoon näyttely toisen kerran


Miksihän aina kun kirjoitan pitkän jutun niin juuri kun pitäisi painaa tallenna painiketta niin tietokone tekee itse jonkin jutun ja sammuttaa ohjelman ja juttuni häviää bittienavaruuteen. Siis tarina alkoi tänään klo 04 ylösnousulla minä ja koirat ja puoli viiden aikaan sitten saatiin Kepokin pystyyn kaikilta osin. Tosin alku ei näyttänyt kovin lupaavalta, vein koirat tarhaan ja yllättäen Kepo lähti viemään koirille raikasta vettä, pimeässä ja niinhän siinä kävi, hän käveli koirankopin katon kulmaan ja poskipää auki, onneksi silmälasit eivät rikkoutuneet vaikka lensivätkin päästä pois. Joten ensin paikattiin Kepo ja sitten lähdettiin matkaan. Minä nuokuin autossa ja matka eteni kohti Porvoota, matkaan liittyi Vesa ja Pontus. Perille saavuttuamme tapasimme myös Teijan ja Moosen ja olipa paikalla poikien isä Ressokin. Ensimmäisen kehään lähtivät Moose ja Teija ja kauniisti Teija ohjasi komeaa nuorta urosta Moosea. Tuomari palkitsi Moosen JUN ERI2 ja erittäin hyvällä arvostelulla.



Jalka nousee reippaasti niin emännällä kuin Moosellakin



Tuomarina näyttelyssä oli Jo Schepers Alankomaat


Seuraavaksi minä sain kunnian lähteä Pontuksen kanssa kehään. Pontus oli oikein vilkkaalla tuulella ja Vesa saikin kotiläksyksi hieman harjoitella tuota kehässä liikkumista. Tosin kasvattaja on hyvin kiitollinen siitä perusteellisesta naaman ja korvien puhdistuksesta minkä Pontus suoritti. Pontus sai hyvän arvostelun sekä arvion EH. Myös poikien iskä Resso menestyi kehässä hienosti.


Pojat näyttelyurakan suorittamisen jälkeen. (Nyt välitallennus)


Kun pojat olivat homman hoitaneet niin alkoi tyttöjen urakka. Harry lähti Lunan kanssa ja Minä Lotan kanssa. Lotta sai arvioksi EH ja  mutta todella hyvän arvostelun, arvostelussa oli myös mainittu hauskasti, että Lotalla on kauniit Ranskalaiset kasvot (Saksalaisella koiralla?) Muuten Lottaa arvioitiin hyvän kokoiseksi (itsestäni tuntuu että on pieni?) Hyvä hampaiseksi, kaunis turkkiseksi (ei lainkaan parhaimmillaan) . Liikkeiden edestä tulee kehittyä.



Luna ja Lotta



Jarrutetaan nyt mamma muuten menee pitkäksi



Kuinkahan arvostelussa ei mitään sanottu tuosta hienosta kippurahännästä, josta olisi moni pystykorva kateellinen.



Tässä sitten mennään Lunan kanssa. Lunan arvostelu oli hieno ja se palkittiin AVO ERI3 arviolla. Hyvän tyyppinen feminiininen kaunis pää, kauniit silmät, hyvä purenta,  hyvä ylälinja, erittäin hyvät kyljet, kauniisti kiinnittyvät korvat, kaunis turkki (karvanlähtö parhaillaan) ja hyvä tempperamentti. Itse olin päivään tyytyväinen oli hienoa nähdä Pontus ja Moosea ja muitakin kavereita. Ai meinasi unohtua tuo paras kohta tuosta Lunan arvostelusta, siinä lukee taas hyvin esitetty. Hienoa kun minäkin sain arvostelun. Paluu matkalla kävimme nauttimassa ihania herkkuja Teijan kotona, oli hauska nähdä missä Moose asustelee ja miten hienosti poika tietää om an pihan rajat. KIITOS Teija ja terveiset myös Teijan äidille oli hauska tutustua. Kotona meitä odottikin sitten muu lauma ja heidät palkittiin kauniista odottamisesta (nukkuivat koko päivän tarhassa pitkin pituuttaan ja Pilvi kiusasi Löpöä tai nukkui Löpön kainalossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti