torstai 30. syyskuuta 2010

Kappale kauneinta Suomea


Tännän oli niin kaunis ilta, aurinko siivilöityi puiden lomasta kun astelimme metsäpolkua pitkin. Olin tänään kameran kanssa liikenteessä ja sainkin aivan ihania kuvia tuosta Lunasta. Luna on varamasti ollut edellisessä elämässä malli, sillä kaikki viittaa siihen, Luna on tosi hoikka ja välillä jopa oli syömishäiriöitäkin, kuten malleillakin saattaa olla. Sitten Luna osaa poseerata oikein kauniisti ja Luna osaa hakea paikkoja missä mamma voi ottaa valokuvia, aina kun löytyy kivi niin sinne Luna pompahtaa ja odottaa kun kamera räpsyy. Lunan kanssa on muutenkin niin rauhoittavaa liikkua ei tarvita hihnaa vaan Luna kävelee mitä kauneimmin vieressä vaikka tänään tultiin maantietä pitkin noin kilometri niin ihan reunassa vasemmalla puolella tyttö tepsutteli vaikka tiellä liikkui autoja. Tuo Luna on niin ihana koiruus ja ihan jokainen tykkää Lunasta. Muistan olla joka päivä kiitollinen, että sain pitää Lunan vaikka Luna sairastuikin parivuotta sitten vakavasti mutta suokelusenkeli oli mukana ja kaikki päättyi hyvin ja saimme jatkaa yhteisten polkujen kulkemista. Voi kun näitä syyspäiviä riittäisi vielä monta monta.



BB:n kanssa metsässä



Bianca



Lepohetki



Luna



Jäkälikössä



Kesän viime kukkaset



Taitava Luna



Tosi taitava



Ihana karvakuono



Eikä me olla veljeksiä vaikka me ollaan kahden.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti