lauantai 11. syyskuuta 2010

Turvallista lenkkeilyä


Mihinkähän se tämäkin ilta oikein hävisi kun jäi tuo lenkkeilykyn pimeyden tunneille. No ensin käytiin kaupassa ostamassa jotain pientä ihmisille ja sitten ostettiin paljon vihanneksia koirille, tänään ostettiin kesäkurpitsaa, kurkkua, sekavihanneksia ja salaattia joista tehtiin sekoitus ja joukkoon lisättiin merilevää. Pilvi söi kaiken aikaa kuormasta, Pilvi tykkää kovasti kasvisista. Kun kaikki mössöt olivat valmiita ja laitettu pakkaseen niin sitten vihdoin lähdettiin lenkkeilemään ja ulkona oli täysin pimeää, no meillähän oli hienot huomioliivit jotka puettiin päälle, minullakin on huomioliivi ja täytyy sanoa, että kyllä olivat tarpeeseen sillä ei autoilija mitenkään olisi voinut meitä nähdä ilman heijastinliivejä, kun meillä täällä maalla ei ole selllaista ylellisyyttä kuin katuvalot. Koirat ovat kyllä todella tarkkaavaisia kun liikutaan pimeässä ja jokaiseen rasahdukseen reagoidaan. Nyt täytyy lähteä nukkumaan , koska huomenna lähdemme aamusta lihanhakureisulle ja samalla käymme katsomassa Belunan Fazer Bebitaa "Pepiä".



Mikä se oli, no ei mikään.



Lotta mustikassa.



Ruskeat silmät ja ...



BB



Tehkääpäs kielitemppu perässä jos osaatte.



Lotta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti