keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Kaunista ruokaa


Tänään tehtiin taas vihannessoseita ja tulipas tänään kauniin väristä ruokaa, siihen laitettiin kurkkua, kesäkurpitsaa ja parsakaalia, vaikuttaa aika vihreältä ja sitten siihen laitettiin tyrnimarjoja ja puolukkaa, olipas tosi kaunista ruokaa ja Pilvi oli sitä mieltä, että maistiaisia pitää saada ja veteli ruokaa suoraan sosemyllystä kun minä pakkasin annosksia pusseihin. Tänään saimme kurkut torilta kun olin juuri torin sulkemisen aikaan paikalla ja ostin kaikki kotimaiset kurkut tosi edullisesti. Kolme viikkoa on taas turvattu näiltä osin ja lauantaina KePo lähtee luiden hakureissulle ja lihan haku on siinä samalla sitten. Ityse olenkin lauantaina + sunnuntaina opettelemassa miten koulutetaan kanoja ja viiriäisiä, odotan sitä toddella mielenkiinnolla. Sain edelliseltä kurssilta kuvia nimittäin Koiran hyvä elämäkurssilta, joka käsitteli osteapatiaa.



Tässä 10 viikkoinen pentu odottelee  tutkimukseen pääsyä.



Tutkimus vaikutti pennusta rentouttavalta.



Tässä taas hoidetaan vanhaa koiraa, jonka liikkumisessa oli jo nähtävissä monen moista ongelmaa.



Tässä on taas vuorossa leonberginkoiran hoito, tämä leo oli kuntoutumassa leikkauksesta.



Innokas kuulijakunta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti