tiistai 14. joulukuuta 2010

Taas kotona


Olipas karvainen tonttukuoro odottamassa kun taas pääsin kotiin . Ei meinannut tulla laulusta loppua ollenkaan, kuoronjohtajana toimi Pilvi pikkuinen. Koirat olivat olleet ihan kiltisti KePon hoivissa. Minulla oli taas elämysmatkailua. Olin nimittäin kaksi päivää pääkonttorissa koulutuksessa ja tänään minun piti tuoda auto mukanani pääkonttorista, no niin kun lähdet vieraalla autolla liikkeelle, kannattaisi varmaan hieman tutustua sen hallintalaitteisiin eikä vain lähteä paahtamaan ja huomata että tankatakin pitäisi mutta miten saa bensatankin auki, no kaikki sujui vielä hyvin siihen asti kun tarvittiin pitkiä valoja eihän se onnistunut mitenkään ei ennen kuin 100 m ennen kotiporttia (että mä olen taas tyhmä) no ei tämäkään vielä mitään matkalla piti siis   mennä tankkaamaan ja se onnistui siten hyvin että löysin sopivan aseman ja pienillä ponnistuksilla bensatankki aukesi mutta,  asemalla muistin että luottokortin tunnusluku on avaamatta ja ryhdyin sitä avamaan jolloin se paperipussi repesi  moneen kappaleeseen (lähes itsestään) ja samalla tunnusluku repeytyi ja hävisi osittain kokonaan , vain minulle voi käydä näin joten sitten piti ottaa riskillä kolme arvausta ja voi onni viimeinen osui oikeaan ja sain polttoainetta ja pääsin kotiin tänäänkin. Kyllä matkailu avartaa.



Bella ja Lotta



Lotta löysi lumen alta kiven joka piti kaivaa ylös hangesta.


Kyllä minusta ei ole oikein matkailijaksi, sillä olisi voinut kuvitella että olisi ollut ihanaa nukkua hotelli Presidentin ylimmässä kerroksessa hienolla näköalalla varustetussa huoneessa puhtaissa lakanoissa,  mutta ei klo 03 heräsin ja aloin miettimään olisipa edes yksi koira tuossa jalkopäässä niin ei palelisi jalkojakaan ja koska villasukatkin oli unohtuneet kotiin niin laitoin villasormikkaat jalkoihin että ne pysyisivät lämpimänä.



Ylämäkikisailua.


Olimme pääkonttorin  7:ssä kerroksessa kaksi päivää opiskelemassa miten meistä tulisi parempia esimiehiä ja aina välillä kun katseli upeita maisemia merelle niin tuli mieleen kuinka hienoa olisi tuolla juosta koirien kanssa pitkin jäätä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti