maanantai 7. helmikuuta 2011

Miksi meillä haisee pahalle


KePon kanssa harkitsimme eilen illalla kaasunaamareiden käyttöönottoa ja ihmettelimme vuoron perään miksi kummassa koirat haisevat noin pahalle, mikä kumman kaasunpäästöepidemia koiriin on iskenyt. Ruoka ennallaan ei mitään muutosta???? No tänään se selvisi kun menin viemään kompostiin tavaraa, niin olipa joku näppärä koira merkkinen avannut kompostin ja sehän oli sitten tyhjennetty yli puoleen väliin, mitä ihania herkkuja sieltä olikaan kaivettu, ainakin rusinoina päällä oli kissanjätökset. Siis ei mitään voi jättää valvomatta , kompostin kannet ovat kaksi luukkua jotka pitää nostaa pystyyn, no hyvin oli onnistunut, ilmankos ei oikea ruoka eilen oikein maittanutkaan kun oli vatsat täynnä herkkuja kompostista. Tänään oli taas tullut ylläripostia ja lähettäjänä olikin Nada ja ja Arja. Paljon on Milanassa Nadassa ja kolmannessa sisaruksessa Mandyssa samaa näköä. Toivottavastri Milana saa lapsukaisia tänä keväänä, on se mukava nähdä minkälaiset lapsoset se Milana pyöräyttää, näissä kolmessa tyttösessä on paljon sellaista mitä haluaisin välittyvän Milanan ja Enzon lapsukaisille. Myös Enzolla on paljon sellaista mitä toivoisin sieltä välittyvän näille lupsukaisille ja kummallakinhan siis Enzolla ja Milanalla on erittäin mielenkiintoiset taustat.



Belunan Kingly Madonna



Nada tarkkana taustalla Zira



Kaunis nuori narttu



Nada



Kaverukset


Tästä ei leo enää parane on pakko sanoa kun kysymys on meidän Lunasta. Lunan elämä ei ole ollut aina niin ruusuista, mutta koskaan ei tuo iloisuus ole koirasta hävinnyt ja aina niin uskolinen, tottelevainen ihana oma itsensä oma Lunamme.



Luna lenkillä.


Toinen rakas koiramme on Diwa joka on niin erikoinen leo, että toista sellaista en varmasti elämässäni kohtaa, Diwankaan elämä ei ole ollut ihan tavallisia koiran päiviä vaan monta mutkaa on matkalla ollut, mutta se mikä Diwassa on ainutlaatuista on se että minä olen Diwalle Diwan elämän suuri rakkaus ja kukaan ei koskaan ole katsonut minua niin palvovasti ja ihaillen kun tuo ihan Diwamme. Diwan tekee onnelliseksi oma perhe ja koirakaverit ja se että saa illalla käpertyä mamman jalkoja lämmittämään.



Yestas Diwa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti