tiistai 2. elokuuta 2011

Uusia yllätyksiä


Tälläistä pentuetta minulla ei sitten ole koskaan ollut, ajattelin että ompa kiva kun on kesä pentue, mutta taidan siirtyä talvipentuihin takaisin. Tänään yksi pennuista oli selkeästi allapäin ja söi huonosti, siispä soitto eläinlääkärille ja hyvillä puheenlahjoilla sitten pääsin taas sinne kiireellisenä. Pentu tukittiin ja testattiin, ei sitten muuta vikaa kuin hieman allapäin ja veto pois joten nesteytettiin sitten tämäkin pentu, ja kyllä rupesi virtaa löytymään. Kysyin että mistä kummasta tämä nyt johtuu kun juoksen koko ajan eläinlääkärillä ja pennuissa ei sitten (onneksi) olekkaan mitään vikaa, eläinlääkäri sanoi, että tämä kesä ja korkeat lämpötilat rasittavat pentuja ja pennut kun eivät osaa säädellä vielä ruumiin lämpöään niin helposti menettävät ruokahalunsa ja sitten  nopeasti myös liikaa nestettä ja sitten niistä tulee huonovointisia. Mutta jälleen kaikki hyvin. Katselin tuota käyttämääni eläinlääkäriasemaa ja huomasin että se oli sisustettu uudelleen ja ei ihme kyllä minä heille olen kaikki rahani vienyt.



Pentulaatikossa kävi tänään myös vieraita



Pennut saivat nauttia lapsiterapiaa



Ja lapset pentuterapiaa



Körö körö kirkkoon papin muorin penkkiin



Tarkkana kuin porkkana



Minusta tuleekin pystykorva silloin kuulee paljon enemmän asioita.



Kuinka vahingossa kaikki kolme puruluuta sattuivatkin minulle tulemaan.


Huomenna on sitten se jännä päivä kun pennut testataan ja erityisen jännää on teille hyvät uudet perheet  kun vihdoin saatte tietää kuka se oikein on Lyyli ja ku taas Mila tai Paloma, puhumattakaan kuka poika on Riva ja kuka Nelsson tai kuka omistaa tuon komean nimen Remy-Martin. Pentutesti alkaa klo 13 joten tulokset julkaistaan sitten heti testin päätyttyä. Huomiseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti