maanantai 13. helmikuuta 2012

Hauskana iltana aika vierähtää


Olipas taas niin hauska ilta kun ystävämme Kari ja Tarja piipahtivat  hellimässä pentusia. Noiden miestemme jutut karkaavat joskus käsistä, mutta hauskaa meillä taas oli. Päivä alkoi tänään hieman erilaisissa merkeissä kun viikkoihin sain nukkua ihan koko yön, sillä pennut  söivät n. 23.30 ja seuraavan kerran ne herättivät minut vasta 05.20 ja mitä minulle tapahtuikaan minä sain unimyrkytyksen, sillä minulla oli herätessä aivan järkyttävä migreeni, no siitä selvittiin ja loppuakohden päivä parani huomattavasti. Pennut ovat päiväpäivältä ihanampia ja leikkisämpiä niiden kanssa aika kuluu kuin siivillä.

Tässä kuva kun pennut saivat matolääkettä



Tämä ei maistunut hyvältä

Ruokahetki




Ruokahetki



Piimäparta



Ruuan jälkeen nukutaan



Tai leikitään



Leijonaa mä metsästän tahdon saada suuren



Isohali



Tänään pentuhuoneessa vieraili naukkis, joka punnitsi itsensä samalla.

Sitten on tullut ihania kuvia Banjosta ja Palomasta.



Belunan Fazer Banjo 2 vuotta.



Banjo on jo iso leijona.



Belunan Magic Paloma



Paloma ja Banjo



Onni on oma koirakaveri



Suloiset lapsoset



Yhteen äänen soi laulumme tää



Paloma



Maskussako karhuja?



No ei sentään Banjo ja Paloma ne siellä ovat lenkillä.

Taas päivä kääntyy iltaan ja viimeinen ruokintahetki lähestyy ja sitten käymme kaikki unten maille herätäksemme uuteen ihanaan aamuun.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti