maanantai 20. helmikuuta 2012

Hei meidän uudet kodit


Haloo meidän uudet kodit me kasvetaan täällä kovaa vauhtia ja nyt me ollaan jo 4 vkoa vanhoja. Tänään meidän nassut on taas kuvattu niin että voitte tuijotella meitä hieman silmästä silmään. Muuten me ollaan oltu iloisia sillä me ollaan saatu uusia leluja ja niitä on kiva tutkiskella. Välillä me ryhdytään painimaan ja silloin onkin kova ärinä hetken aikaa. Sitten me ollaan taitavia tekemään niitä pötköjä oikeaan paikkaan me tehdään ne kaikki sanomalehden päälle, pissaamaan me ei aina jakseta mennä vielä sinne vaan välillä me lorotellaan ihan mihin vaan, mutta me kuulemma opitaan sekin homma hoitamaan ensin paperille ja sitten ulos, mikähän sekin paikka mahtaa olla. Me tykätään kun ihmiset käy katsomassa meitä ja me saadaan ihan hirvittävän paljon rapsutuksia. Tuota asiaa me ihmetellään, että miksi meidän Lotta äippä ei anna meidän enää lussutella kovinkaan kauaa ja miksi se  kiljuu heti jos me vähän puraistaan noita nisiä, tuo kasvattaja eukko kertoi, että äippä alkaa vieroittamaan meitä, mutta siihen me ei kyllä suostuta, kyllä koiranpennullakin pitää olla siihen jotain sanomista. Nyt kun me ollaan jo isoja niin me toivottaisiin, että tuo kasvattaja eukko toisi meille suuremman uima-altaan kun me ei millän mahduta tuohon nykyiseen uimaan.





Punainen prinsessa



Oranssi prinsessa



Luusininen prinssi



Harmaa prinssi



Ruskean prinsessa



Lila prinsessa



Beige prinssi



Luupinkki prinsessa



Keltainen prinsessa



Vaaleansininen prinsessa



Sininen prinssi



Pinkki prinsessa



Vihreä prinssi

Loppuviikosta me kuulemma saadaan taas sitä matolääkettä, siitäkään me ei oikein tykätä, katsotaan nyt sitten otetaanko me sitä. Sitten vielä yksi toivomus täältä  pentulasta, opetelkaa hyvät uudet kodin kunnollisia lastenlauluja kun me ei jakseta enää yhtään kuunnella tuota laulua AA ankka jne eikä tuota körökörö kirkkoon. Tuo kasvattaja eukko uskoo että me annetaan sen takia leikata kynnet kauniisti kun se laulaa meille, mutta todellisuudessa me jähmetytään kauhusta ja toivotaan että se lopettaisi sen lauluksi kutsutun.



Meidän uudet lelut



Miksi ei voi nukkua ruokakupissa kyllä voi ihan hyvin ja jos näkee unta että tulee nälkä voi heti unessa alkaa syömään ja vatsa täytyy.



Toimintaa pitää olla.



Tämän hotellin parisängyt ovat aivan lapsellisen pieniä kuten voitte huomata.



Ei tässä mahdu enää yksinkään nukkumaan.



Kukin valitsee nukkumapaikan oman mieltymyksensä mukaan. Toinen tykkää kovemmasta tyynystä kuin toinen.



Tänään meillä on ollut miesenergiaa täällä pentulaatikossa kun meitä on hoitanu tuo KePo. Me on yritetty työllistää sitä kovasti ettei sen aika tule pitkäksi.



Hyvää yötä taas kaikille ja huomenna palaamme taas kuvaruutuun.




Sitten lähetetään iso iso onnitteluhali tuolle Belunan Fazer Barbille hienoista terveystuloksista sillä Barbin lonkat ovat A/A ja kyynäreet 0/0 ja eikä tässä vielä kaikki, sillä silmätkin on terveeksi todettu. Onnea Barbin perheelle hienosta tytöstä, olette tehneet hyvää työtä.



A luokan tyttö.



Belunan Fazer Barbi



Barbi ei oikein innostunut tuosta kuvaamisesta, sillä Barbilla on tällä hetkellä juoksu ja silloin nainen ei ole ihan parhaimmillaan.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti