keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Koirien halaaminen

 Ilolla olen huomannut, että nykyään putkahtaa jatkuvasti artikkeleita missä käsitellään tuota koiralähtöisyyttä ja yhä enemmän tiedetään koirista ja niiden tarpeista ja käytöksestä. Alla iltasanomissa julkaistu juttu.

 Tiedätkö tätä? Koirat vihaavat halaamista (Iltasanomat)

Yrittääkö koirasi tulla väliin, jos halaat aviopuolisoasi? Pyrkiikö koirasi sinusta hienovaraisesti kauemmaksi, jos yrität halata sitä tiukasti syliin vetäen?
Koirat kokevat tiukan halaamisen usein hieman hämmentävänä tai jopa epämiellyttävänä. Koirat eivät halaa toisiaan, vaan osoittavat lempeytensä toisella tavalla. Esimerkiksi koiraemo nuolee pentujaan ja nukkuu niiden vieressä.

Kun koira näkee ihmisperheensä jäsenten halaavan toisiaan, se saattaa kokea, että tilanne on hämmentävä ja pyrkii rauhoittamaan tilannetta tunkemalla väliin. Se olettaa, että meneillään on konflikti, ja pyrkii välttämään sitä viimeiseen asti.

Ihmisen kiva ei siis aina ole koiran kiva. 

 Monet muutkin asiat hämmentävät koiria, esim usein koira tunkee itsensä sohvalla kahden ihmisen väliin ja me ihmiset sanomme usein, että koira on mustasukkainen, sitä koira ei ole, mutta koiran mielestä ihmiset istuvat liian lähekkäin ja silloin saattaa tulla konflikti, joten koira pyrkii erottamaan ihmiset toisistaan.
Koirat ovat paljon kohteliaampia monessa tilanteessa kuin ihmiset, sillä tuijottaminen on koirista huono asia ja niimpä ne kääntävätkin kohteliaasti katseensa. Kohteliasta on myös vastaan tullessa antaa toiselle tilaa joten silloin tehdään pieni kaarros jotta kumpikin voi ohittaa toisensa turvallisesti. Koirista on myös hyvin epämiellyttävää kun me ihmiset käytämme hihnaa siten, että hihnan pää roikkuu koiran silmien edessä, jokainen voi kokeilla miltä se itsestä tuntuu.
Jokeri ja Jumbo
Jotkut koirat tarvitsevat ympärilleen enemmän tilaa kuin toisetkin ihan kuten me ihmisetkin, meitäkin ahdistaa jos joku toinen tulee liian iholle.
Roomeo
Koiralla on paljon asioita mistä se nauttii kuten vapaana juoksemisesta ja asioiden nuuskimisesta, kuoppien kaivamisesta, kaverin kanssa leikkimisestä, luiden syömisestä ja yleensäkkin ruoka on koiralle hyvä asia. Koira tykkää myös asioiden etsimisestä, jäljestämisestä. Tärkeää koiralle on myös riittävä lepo, koirat tykkäävät nukkua ja levätä. Koirat  pitävät että niiden ihmiset ovat läsnä, mutta eivät kuitenkaan jatkuvati ole lääppimässä niitä.
Meillä panostetaan koirien hyvinvointiin ja pidetään huoli, että koiramme saavat elää koiralähtöistä elämää ja että niillä on hyvä olla meidän kanssamme. Koiriemme onnellisuus on myöskin meidän onnellisuutta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti