torstai 6. helmikuuta 2014

Tiesitkö tämän koirasta?

Nyt kerrotaan muutamia asioita koirista mitä minä en ainakaan kaikkia tiennyt. Koiralla on vain 1700-2000 makusilmua, ihmisellä niitä on 9000, ihmiset nirsoilevan ruokansa kanssa. Koira lajittelee ruokansa kahteen osaan hyvään ja vastenmieliseen.

 Koiraperijät: Arviolta miljoona amerikkalaiskoiraa on merkitty omistajiensa testamenttiin ensisijaiseksi perijäksi.

Tiesitkö, että koiranruususta Rosa canina vamistetaan ruusunmarjateetä. Niissä on 50 kertaa enemmän C vitamiiniä kuin appelsiinissä. Suomessa koiranruusua tavataan Ahvenanmaalla ja se on rauhoitettu.
Kun Titanic upposi selvisi omistajiensa mukana pelastuveneisiin myös kaksi koiraa toinen oli kiinanpalatsikoira ja toinen pomerania. Yksi newfoundlandinkoira pelastui uimalla pelastuslautan vierellä.
Usein väitetään, että vain chow chow on koira jolla musta kieli, mutta myös shar peilla on musta kieli. Tämän lisäksi musta kieli löytyy kirahvilta, jääkarhulta ja eräältä lypsykarjarodulta, mutta se miksi näillä eläimillä on musta kieli on ayhä arvoitus.
Koirien tiedetään lähtevän liikkeille useimmin samalla tassulla. Useimmat uroskoirat ovat vasentassuisia ja naaraskoirat oikeatassuisia.
KOIRASANANLASKUJA
  • Kissa kiitoksella elää, koira pään silityksellä.
  • Ei koira toisen hännälle astu.
  • Koirat haukkuu ja karavaani kulkee.
  • Ei ole koiraa karvoihin katsominen
  • Pääsi kuin koira veräjästä.
  • Haukkuva koira ei pure.
  • Jos koiran rukous kuultaisiin, taivaasta sataisi luita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti