sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Kalastaja "Eemeli"

Tänään kelpo mieheni lähti hakemaan koirille kalaa tuolta merestä. Kelpo saaliin kanssa hän saapuikin kotiin.
Punnitus menossa, tarkkaa puuhaa mihin viisari heilahtaa. No yli viisi kiloa oli isä hauki.

Koko haukiperhe on nyt turvaamassa koirieni kalansaantia.
 Tänään oli myös kasvattaja -akatemian koulutuspäivä ja tänään paneuduimme ravinto-oppiin ja genetiikaann ja homeopatiaan. Oli paljon asiaa ja uuttakin asiaa ruokinnasta tuli. Hieman täytyy sulatella asioita että loksahtelevat oikeille paikoilleen tuolla aivostossa. Ruokinta vaikuttaa koiran hyvin tai pahoinvointii todella paljon. Ja kun ongelmia syntyy tulisikin aina ensin miettiä onko kysymyksessä jokin oire jostain puutoksesta vai sairaus. Sain myös tietoa uudesta tuotteesta mikä auttaa HOTS POT ihottumaan se on nimeltään EMT-geeli ja EMT-spray
 
Tiivistää ja suojaa haavoja, vähentää verenvuotoa, mahdollistaa nopean parantumisen, auttaa lievittämään kipua ja kutinaa, ehdoton apuväline jokaisen lemmikin ensiapulaukkuun.
Sisältää Bitrex tehoainetta, joka ehkäisee haavan tai ihovamman nuolemista.
EMT® Geeli
Nopea helpotus lemmikkisi iho-ongelmiin!
• Tiivistää ja suojaa haavoja
• Vähentää verenvuotoa
• Mahdollistaa haavan nopean parantumisena
• Auttaa lievittämään kipua ja kutinaa

Käytetään:

paikallisesti kaikkiin eläinten kroonisten ja akuuttien haavojen hoitoon, kuten:
• Pinnalliset haavat (leikkaukset, hiertymät)
• palohaavat
• traumaattiset haavat
• Ihon haavaumat; "Hot spot"
• Loukkaantuneet päkijät
• kirurgiset haavat
• Muut yleiset ihovaivat 


 Sitten olen saanut ihania kuvia Jyry pojasta ja ne laitetaankin tähän seuraavaksi.
Jyry poika

Jyry ja paras kaveri

Komea herra

Ei meinaa mahtua pieni poika sohvalle nukkumaan. Ihana kuva kiitos Jesse.
Palomalla kaikki hyvin tänäänkin ja tuleva alkaa ehkä jännittää minua enemmän kuin Palomaa. Tämä yhdistelmäni on herättänyt erittäin suurta kiinnostusta ja tällä hetkellä meillä on ennakkovaraukset täynnä ja näyttää että huimaa vauhtia on täyttymässä jo ensi vuoden 2016 pentueenkin varaukset.  Ensi vuonna on tarkoitus astuttaa Taiga vom Löwengarten eli Keelan äippä.

1 kommentti:

  1. Huippu pentuja varmasti tulossa! Tiedoksi kaikille uusille, tuleville pennunomistajille, että kasvattaja on mitä parhain. Ohjeita ja neuvoja saa aina tarvittaessa ja tämä kasvattaja jaksaa olla kiinnostunut kasvateistaan.

    VastaaPoista