keskiviikko 30. kesäkuuta 2021

Helteet jatkuvat

 Helteet jatkuvat ja niin tietenkin kesällä pitäisi ollakkin, mutta vanhukset ja eläimet kärsivät kyllä helteistä. Lenkille ei olla päästy eikä toiveita ole vielä vähään aikaan. Omakin liikunta on ollut minimissä, mutta nyt olen alkanut ajaa polkupyörällä eilen tuli hieman aliarvioitua lenkin pituus ja loppupeleissä alkoi olla jo satulankuva takamuksissa ja matkaakin kertyi 17 km no tänään mentiin vain 10 km.


Pilvi kävi tänään fysioterapiassa ja sieltä ei kovin hyvää kerrottavaa ollut: 

Kertomus:29.6.21: Saanut kahdesti pitkävaikutteista kipulääkettä. Piristyy siitä huomattavasti ja haluaa liikkua paljon. Dementiaa tms. tullut: eksyilee pihalla. Pelkotiloja tullut myös. Liikkuminen ennallaan. Välikämmenet parkkiintuneet, koska astuu niillä. Kintereet paksut ja jäykät. Polvet jäykät ja kyynärien kierrot tiukat. Lihasmassa hyvin pieni. Lonkat tuntuu yliliikkuvilta johtuen varmastikin erikoisesta liikkumistavasta. Samoin lannerangan alue hyvin liikkuva. Lavat tosi jumissa, etenkin oikea. Etuosa kauttaaltaan kireä lihaksista ja rintaranka tosi jäykkä etenkin T2-6 alueelta. Niska jäykkä. Kompensoi liikkumista siis voimakkaasti etuosalla. 

Pilven liikkuminen on todella epäfysiologista ja aiheuttaa varmasti jatkossa lisää ongelmia etuosaan, selkään ja/tai takajalkojen niveliin. On myös hyvin vaikea usko, että Pilvi, lääkityksistä huolimatta, voisi olla kivuton, koska tosiaan liikkumistapa on totaalisen väärä

Tämä herätti paljon ajatuksia ja mietittävää. Pahin mahdollinen yhdistelmä kun kroppa pettää ja mieli on vielä niin virkeä ja eloisa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti