perjantai 22. huhtikuuta 2022

Bernoban Boutabilvi "Pilvi" (30.05.2009 - 22.4.2022) pieni "puikkonokka" päivänsäde.

 

Tiistaina kävimme joka kuukautisessa eläinlääkärin tarkistuksessa ja silloin saimme huonoja uutisia. Pilven sairaus oli edennyt siihen vaiheeseen, jolloin ihmisten ja lääkkeiden apu oli käytetty loppuun. Tämän koiran kohdalla oli erittäin vaikeaa päätöksen teko, koska mieli oli virkeä ja touhukas, mutta kroppa petti iloisen pienen kulkijan ja niimpä eläinlääkärin antama varmistus oli minulle todella tärkeää. Sain viedä Pilven kotiin vielä kolmeksi päiväksi ja minulla oli jäljellä kaksi vaihtoehtoa itkeä kolme päivää tai muistella Pilven pitkää tapahtumarikasta elämää ja touhuta Pilven kanssa kaikkea hauskaa mistä Pilvi nautti. No ei ollut vaikea valinta siispä vietimme kolme kultaista päivää yhdessä.


Kun Pilvi pienenä pallerona tuli meidän suureen leolaumaamme olimme KePon kanssa sitä mieltä ettei me saada Pilveä pysymään hengissä kahta päivääkään. Mutta toisin kävi Pilvestä kasvoi koko leolauman hallitseva kuningatar. Pilvi oli paras kantelupukki mitä tiedän aina kun leot liikatavat Pilvi kertoo sen heti minulle ja kun minä liikahdan kerrotaan se sitten taas leoille. Kun puhelin soi Pilvi ilmoittaa kun joku tulee Pilvi ilmoittaa, kun on ruoka-aika Pilvi ilmoittaa, siis Pilvi raportoi ihan kaikesta ja se tapahtuu haukkumalla, mutta kummasti siihen tottui 13 vuodessa ja kun jäin kotiin niin Pilvi oli tosi hyvä puhekaveri kun vastasi aina kun Pilvelle puhui.


Kun Pilvi oli nuori koira oli hän leojen kanssa mukana valokuvauksessa tuolla Turussa, Pilvihän poseeraa aina kun siihen vain tilaisuus tulee. Oltiin kuvaukset suoritettu ja palaamassa kotiin. Olimme liikkeellä Beluna-ambulansilla ja juuri kun olimme lähdössä näin kadun toisella puolella ystäväni huitomassa oman koiransa kanssa. Pysäytimme ja menin autosta ulos ja huusin mitä asiaa ja hän huusi Pilvi on kukkapenkissä ja toden totta kun leot menivät autoon niin ilmeisesti Pilvi oli tullut ulos ja tonki liikenteenjakajan kukka penkkiä.


Toisen kerran olimme Salossa menossa kylään erään kasvattini luokse ja jälleen matkustimme Beluna-autolla. Perhe asui upikujaan johtavan kadun varrella. Kun saavuimme paikalle isäntäväki sanoi päästä vaan Pilvi vapaaksi koko tontti on aidattu. Kaksi minuuttia ja Pilveä ei ole enää missään. Vaikka aita esti leonbergiä karkaamasta niin eihän se Pilveä estänyt. Hälytys ja jokainen juoksee erisuuntaan etsimään naapurin pihoilta. Minä lähdin tietä  sinne suuntaa mistä tulimme ja siellähän tuli henkilöauto vastaan ja etupenkillä rouvan sylissä istui Pilvi. Pysäytin auton ja he kertoivat minulle, että Pilvi oli tullut Neste-huoltoaseman kesäpihalle kun he olivat siinä kahvilla. Onneksi he olivat huomioineet erikoisen automme ja siinä ikkunasta näkyvän Pilven ja ajattelivat että löytävät meidät koska tie oli umpikuja mihin menimme. Onnellisesti päättyi tämäkin retki.

Ajattelin minä harrastaa Pilven kanssa agilityäkin, mutta eihän tällainen jäykkä hidas nainen sitten soveltunut siihen lajiin. Pilvi meni putkesta ja Pilvi tuli putkesta ja Pilvi siis suoritti kaikkia juttuja moneen kertaan ennen kuin ehdin kissaa sanoa, sillä se mikä oli kivaa niin sitä tehtiin . Virikkeistämisestä  olen aina tykännyt joten mentiin sitten Pilvenkin kanssa virikkeistämiskurssille. Yhtenä juttuna siellä pyydettiin kiertämään hihna lyhtypylvään ympärille ja sitten odottamaan miten koira ratkaisee tehtävän. Ei tarvinnut kauaa odottaa kun Pilvi pomppi pitkin kenttää vapaana, sillä Pilvi ratkaisi pulman syömällä hihnan poikki ja nopeasti. Sen jälkeen Pilvi on mm. vapauttanut minun kaikki aamutakkini pilkkomalla vyöt ja kaikki omat hihnat on syöty poikki ja välillä jopa yritetty vapauttaa kaverikin.  Seuraavaksi löydettiin sitten Pilvelle sopiva harrastus ja se oli kaverikoiratoiminta ja siitä Pilvi nautti, sai paljon rapsutuksia ja pääsi uusiin paikkoihin ja aina vierailun loputtua tuli iso hieno palkka. Pilvi kantoi ylpeänä huiviaan ja jäähyväisvierailun Pilvi teki viime vuoden joulukuussa.


Pilvi tunnisti aina ihmiset jotka liikkuivat rollaattorilla ja usein hän matkustikin äitini rollarin kyydissä.


Pilvi on ollut mukana kasvattamassa kaikki meidän leopennut ja se olikin tärkeää puuhaa kun sai pieniä pentuja hoidella. Kun Pennut saivat piraija hampaat ja kasvoivat Pilveä suuremmaksi Pilvi luovutti hoitovastuun minulle ja siirtyi seuraamaan armotonta menoa sohvalta.

Pilvi kosketti kaikkia jotka hänet kohtasivat sillä Pilvi oli avoin ja iloinen ja kaikkien kaveri ja moni leopennun katsoja olisi kyllä Pilven ottanut, mutta eihän Pilvi ollut kotia vailla. Pilven elämä on tarinoita täynnä ja tällä viikolla olemme tehneet yhdessä asioita missä Pilvi on taitava ja mistä Pilvi tykkää. Kun jalat eivät kantaneet niin matkustimme "taxilla" metsään nuuskuttelemaan ja etsimään nameja puusta. Pelasimme kaikki pulmapelit moneen kertaan, söimme paljon nameja ja herkkuja, teimme temppuja ja kävimme retkellä rakkaissa paikoissa. Eilen vietimme 13 v synttäreitä, ei haittaa vaikka  muutama viikko etuajassa, sillä Pilvi oli synttärinsä ansainnut. 


Tänään on se päivä kun minun on annettava oma Pilveni tuonne poutapilven kainaloon ja toivotettava hyvää matkaa rakas iloinen päivänsäteemme. Korvaan kuiskaan vain kiitoksen yhteisistä vuosista.



                Sinä odotit kevättä, kesää uutta,

                sen valoa, lämpöä, suloisuutta.

                Sait kauneimman, ihanan uuden maan.

                Jäimme Sinua kyynelsilmin kaipaamaan.

                On raskasta luopua rakkaimmastaan, 

                vaikka tietää: hetkeksi ainoastaan.

                Ei mikään voi kuolla, ei kukat, ei tuuli

                ei rakkaus kuolla voi.

                Ohi polku vain kulkee ja kukat jää taakse

                ja muualla tuuli soi.

                (Aila Meriluoto)





6 kommenttia:

  1. Lämmin osanottoni tästä yllättävästä suru uutisesta. Olen sanaton, mutta Pilvi sai elää lämmöstä rikkaan elämän <3

    VastaaPoista
  2. Luin kirjoituksesi ja itkin. Olenhan elänyt kanssasi Pilvielämän kaikki vaiheet. Vain sinunlaisesi vahva nainen pystyy antamaan viime lahjana kolme onnellista päivää retkineen Pilvelle. Tietoisena, että joudut luopumaan hänestä. Sinä olet upea <3.
    Marja-Liisa

    VastaaPoista
  3. Vaikka vain blogin kautta olen kauniiseen ja iloiseen Pilveen tutustunut ja hänen tarinaansa seurannut, valuivat kyyneleet, kun kirjoitustasi luin. Kaikesta on aina huokunut rakkautesi Pilveen.
    Lämmin osanotto suuressa surussa.

    VastaaPoista