Nyt jysähti talvi oikein kunnolla. Oltiin varattu koirametsä aamuksi ja vähän mietitytti lähteä Mincan kanssa sinne, mutta ajateltiin että heti jos ryhtyy palelemaan niin lähdetään kotiin. No ei palellut meno oli suorastaan armotonta ja ei yhtään palellut muuta kuin meidän naamat. Ihanaa katsella kuinka tuo pieni koira päästeli mäkeä ylös ja alas.
Paljon oli haisteltavaa ja jälkiä ja aika kului kuin siivillä.
Yöllä ihmettelin miksi koko ajan tuntuu kuin suussa ja nenässä olisi karvoja , no miksi niin tämä salaisuus paljastui aamulla kun katselin omaa peittoani.
Mincalla taitaa olla karvanlähtö meneillään. Tämä on tulos kun antaa koiransa nukkua vieressään sängyssä, mutta mikään ei ole ihanampaa kuin tuntea koiran pehmeä poski poskea vasten. No kyllä se Harrykin on tosi tärkeä minulle eikä Harryä ja koiraa voi verrata toisiinsa, tämä vain selvennykseksi. Mutta koska tämä blogi kertoo pääsääntöisesti koirista niin suotakoon tämä näkökulma.
 |
| Mamma tule jo mä odotan sua |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti