Voi murheen murhe..

 En tiedä mitkä pahuuden demonit ne meitä vainoaa, olikin jo muutama päivä ihan normaalia elämää. Eilen illalla kun Minca kävi iltapissalla ja tuli sisälle niin ei ole todellistakaan Minca ontui ihan kunnolla. Onneksi minulla oli kipulääkettä kotona ja annoin sitä hänelle, mutta Minca ontuu tänäänkin. Nyt todella toivon että kysymyksessä olisi venähdys tai revähdys mutta ei ainkaan se sana mitä en uskalla edes ääneen lausua. Minca ei sitten yhtään ymmärrä miksi ei menty lenkille ja miksi mamma kulkee perässä milloin kylmäpakkauksen  milloin villaliinan kanssa.

Onneksi uni maittaa Harryn selän takana sohvalla ja yöksi Minca kampesi sänkyyn oli jalka kipeä tai ei. Minulle ei uni tullut silmään kun mietin kaikkia kauheuksia mitä voi tapahtua.