sunnuntai 1. heinäkuuta 2007

Karjaalla näyttelyssä


Tänään oli KV näyttely Karjaalla ja Diwa oli ilmoitettu sinne junioriluokkaan. Sää oli kaunis vaikka aluksi näytti sateiselta. Näyttelyssä olivat myös Diwan sisko Emma ja Matzi. Emma ja Diwa olivat jo pudotaneet pohjavillansa pois, joten sitä tuomari hieman kaipaili. Diwa sai hyvän arvostelun ERI1, PN4 + varaserti. Muuten Diwasta täytyy sanoa, että Diwa kokee näyttelyt stressaavina ja se, että kaikki vieraat tulevat niin lähelle ahdistaa pientä eläintä selvästi. Tässä muutama kuva näyttelystä.





Tuomarina Satu Ylä-Mononen





Näyttelyn jälkeen kävimme vierailulla Haimoon laumassa eli Emman kotona. Kyllä oli huisketta pihalla kun kaikki koirat viilettivät  peräkkäin, tosin hyvän alun jälkeen Hugo joutui tarhaan, koska Hugo huomasi, pihassa vieras nainen ja pyrki tekemään hyvin läheistä tuttavuutta Diwan kanssa. jonka ensimmäistä juoksua yhä odotellaan.



Siskokset ja Diwan iso kieli



Siskoksien välillä jotain mitä muut ei ymmärrä



Diwa ja Iina


Kylämatkalta Diwa sai Minnalta ihan apinan ja sen kanssa sohvalla nukuttiin.



Diwa ja Diwan uusi apina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti