sunnuntai 29. kesäkuuta 2008

Hiljaista


Aamulla vain sateen ropina kuului ja kaikki nukkuivat minun herätessäni. Puolille päiville jaksoivat nukkua ainakin Harry. Sade onneksi taukosi iltapäivällä ja silloin lähdimme lenkkeilemään. Diwa tosin kieltäytyi jatkamasta matkaa ja halusi kääntyä kotiin lenkin puolessa välissä no ei muu auttanut jos ei taho ei ole pakko. Muut kyllä jaksoivat hyvin lenkkinsä tehdä. Max ja Lotta tulivat käymään ja Milana sai taas mitellä voimia velipojan kanssa. Ai niin tärkein meinasi unohtua Harryllä alkoi kesäloma ja se tarkoittaa, että koirillakin on loma ei tarvitse mennä tarhaan vaan saa olla vapaana koko kuukauden. Käymäni verkkokurssi koiran kouluttamisesta päättyy huomenna, ja täytyy sanoa, että monta oivallusta sain siitä kuinka asioita saa perille noille rakkaille karvakorvillemme. Hieman jäin pohdituttamaan tuo ongelmakoirakurssi, sillä uskoisin että sillä olisi paljon annettavaa ja paljon mielenkiintoisia asioita opittavana, no täytyy miettiä jos jaksaa alkaa siihen panostamaan.



Kissa patsas Naukkis "Vili"



Turri koiralla edelleen asiat hyvin ontuminen on pysynyt poissa ja talviturkkikin on kohta pudonnut pois.


 Diwa metsässä


Nyt täytyy lähteä taas kutsumaan koirat nukkumaan. Hyvää yötä kaikille.


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti