maanantai 27. lokakuuta 2008

Belunan Kingly Mandy Amanda Koiranen


Minusta on aina ihanaa kirjoittaa tuo Mandyn nimi, olin aikoinaan ihan myyty kun tapasin Hannan ja Samin ja he kertoivat kuinka heillä oli jo nimi valmiina pennulle, joka silloin oli vielä Bellan masussa. Sinä hetkenä tiesin, että heidän luonaan yksi pikkuisista pennuistani tulee saamaan hyvän kodin. Mandy oli ensimmäistä kertaa näyttelyssä ja jos haluatte lukea todella mainion kertomuksen Mandyn kokemuksista, niin kannattaa kurkata Mandyn blogiin (osoite linkeissäni), vieläkin on vatsa ihan kipeänä nauramisesta ja olen lukenut kertomuksen jo kolme kertaa. Sen lisäksi, että Mandy on tehnyt mainion aluevaltauksen näyttelykehissä niin Mandy on myös pärjännyt hienosti leonbergikalenteri äänestyksessä, siitä onnea kovasti.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti