keskiviikko 29. lokakuuta 2008

Pihatalkoot


Lehtiä oli pudonnut taas puista alas, varsinkin hevoskastanja oli pudottanut kaikki lehdet. Oli niin vähän taas aikaa ennen pimeän tuloa, mutta me laitettiin koirien kanssa töpinäksi ja ensin siivottiin tarhoista pois kaikki ylimääräinen ja sitten käytiin lehtien kimppuun ja välissä käytiin viemässä kanoille vettä ja ruokaa ja haettiin myös uusia olkia ja samlla vietiin kaneille heiniä. Kun kaikki nämä hommat oli tehty olikin jo melkein pimeää ja emme voineet mennä metsään kun pelkäsin, että oksa pistää silmään, joten me käveltiin sitten vain pimeitä teitä pitkin. Koirat ovat aika tarkkaavaisia kun liikutaan pimeässä, Milana muistutti lähes pystykorvaa niin jännittävää oli lenkillä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti