torstai 5. maaliskuuta 2009

Mielenkiintoista


Meillä on ollut Mandyn emännän kanssa tosi mielenkiintoinen viikko, sillä Hanna on alkanut vihertää entistä enemmän. Hanna tutkii luonnon mukaista koiran ruokintaa ja myöskin ihmisten ruokintaa ja olen ihan innoissani minäkin. Olisi se hienoa jos pystyisi oikeasti hoitamaan lemmikin terveyttä eikä tarvitsisi alkaa hoitamaan sairautta. Olisi hienoa kun saisi rakennettua koirille sellaisen peruskunnon, että ei joka pöpö ihan heti sitä horjuttaisi. Lotta on nyt kohta syönyt kaksi kuukautta lääkkeitä korvatulehdukseen (tosin nyt näyttää paremmalta), joten ei voi olla terveellistä sekään, kaikkea täytyy kokeilla jos on vain jokin muu keino kuin tuo jatkuva antibioottien syöttäminen niin kyllä mielellään kokeilee. Viikko alkaa olla kohta valmiiksi saatu ja sitten viikonlopun viettoon ja sitten maanantaina on se Bellan ultra, kyllä minua jännittää vaikka päätin ottaa tosi rauhallisesti, sillä viimeksi en meinannut pysyä nahoissani, mutta jännitys valtaa kyllä mielen ja tiedän senkin että jos vauvoja ei ole tulossa olen tosi tosi pettynyt. Vielä ei ole mitään menetetty. Olisihan se niin hienoa kun saisi alkaa tekemään pentukansioita ja valmistautumaan vauvojen tuloon. Pitäkää kaikki peukut ja varpaat pystyssä.



En vain tiedä mitään ihanampaa kuin nämä pikkuiset paaperot kuva on otettu viime vuoden äitienpäivänä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti