maanantai 2. maaliskuuta 2009

Surureunainen päivä


Tänään olen saanut surullisia uutisia Yliskulman Maxin koirakaveri Ronja on tänään jättänyt Max pojan ja siirtynyt sateenkaarisillan tuolle puolelle. Suru on suuri  Maxin perheessä ja koko perhe ikävöi Ronjaa. Mutta niin kuin tänään Sadun kanssa juttelimme, niin suurinta rakkautta eläintä kohtaan on se, että osaa luopua ja saattaa lemmikkinsä rajan yli kun aika on täysi.  Onneksi Max poika lohduttaa Lottaa, Satua ja Petriä ja Janitaa iloisella olemuksellaan. Ronjan vakava sairaus oli edennyt jo niin pitkälle, että Ronjaa ei voitu enää auttaa.


Hannalta ja Mandyltäkin sain tänään terveisiä ja Mandy oli sairastunut hot spottiin ja nyt on tytöllä töttörö päässä ja lääkekuuri päällänsä. Mandylle toivottelen pikaista paranemista ikävästä vaivastaan. Yritin selvittää itselleni tuota vaivan syntymekanismia, mutta sain huomata, että hyvin moni asia voi hot spotin laukaista.


Vesa ja Pontuskin soittelivat ja Vesalla ja Pontuksella oli pieniä johtajuusongelmia ja yritinkin neuvoa Vesaa, jotta Pontus ymmärtäisi kuka pojista on johtaja, se on totta jos johtajan rooli on vapaasti tarjolla niin kyllä eneginen koirapoika sen roolin nappaa ja isännästä tai emännästä tulee vain narun jatke ja se tietää myös ongelmia.


Tämä oli tänään tällainen surureunainen päivä ja aina kun tällaisia päiviä tulee vastaan tulee mieleen,että jokainen päivä on kiitoksen arvoinen kun saa omat karvakuononsa pitää luonaan ja huolehtia niiden hyvinvoinnista.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti