torstai 19. maaliskuuta 2009

ONNEA ONNEA 1-VUOTIAAT


Tänään se päivä on kun minun (siis meidän) ensimmäinen leopentue täyttää yhden kokonaisen vuoden. Parhaimmat onnittelut kaikille Kinglyille ja heidän perheilleen. On ollut ilo kulkea teidän kanssa yhdessä kokonainen vuosi ja seurata pentujen kehittymistä ja kuulla kaikkia hauskoja juttuja mitä matkalla on sattunut. Yhdessä on eletty kaikki hetket ja puolin ja toisin toisiamme autettu. Kasvattajana olen saanut paljon kokemusta ja oppinutkin ehkä asioita. Ei sitä osaa ennakkoon tietää kuinka paljon on sellaisia asioita mihin kasvattajana pitäisi osata vastata. Kiitos myös minua tukeneille muille kasvattajille siitä, että olette antaneet oman osaamisenne tuekseni. Kiitos myös Johannalle pentujen isän omistajalle, joka on aktiivisesti myös seurannut pentujen kehittymistä. OIKEIN OIKEIN HYVÄÄ SYNTYMÄPÄIVÄÄ t. Belunalaiset ja kuono kohti tulevaisuutta ja samalla toivon, että jaksatte pitää edelleen yhteyttä minuun jotta saan seurata teidän elämäänne vaikka hieman täältä takavasemmalta. Toivottavasti saan kesällä nähdä mahdollisimman monta pikku Kinglyä täällä meidän pihapiirissä.



ONNEA ONNEA ONNEA ONNEA ONNEA ONNEA T. Bella-mamma ja Milana-sisko.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti