torstai 19. maaliskuuta 2009

Synttärit jatkuvat


Mooses Tampereelta onkin siirtynyt jo kesäaikaan, eikä tuhlaa aamujaan nukkumalla vaan järjestää perheelleen iloisia yllätyksiä, syömällä banaanit, lyijykynät ja lieneekö perheessä puhuttu koiran hankinnasta kun koirakirjakin on tullut syödyksi. Mooses on oikea mamman mussukka, tykkää olla ihmisten lähellä ja etsii aina itselleen paikan kainalosta tai jalkojen juuresta. Mooses on tuumaileva ja harkitsevainen uusia asioita kohtaan, mutta nysellä (linja-auto) Mooses tykkää matkustaa. Mooses rakastaa "isoveljeään" Santtua ja montaa asiaa on Santulta opittu. Mooses oppii myös helposti uusia juttuja ja on iloinen koira. Mooseksella on ihan oma tapansa huijata Santulta lelut. Mooses on ilmeikäs koira,joka elehtii korvillaan ja silmillään tunnetiloja. Mooses osaa myös kerjätä huippuhyvin. Satu kertoo seuraavasti: Meillä taitaa täällä kotona asua pikku, joka on taidoissaan niin taitava, niin ihanan söpö ettei sitä huomakkaan.



Virtaa tästä koirasta löytyy jo varhaisesta aamusta alkaen


    Kaikki herkut kelpaavat Moosekselle, varsinkin nakit.



Strategiset mitat paino 57,7 kg korkeus  80 cm, ei mikään pikku poika.


Toinen poika onkin sitten Nokian Max, Max rakastaa varsinkin lapsia ja se onkin tosi hyvä asia sillä Maxin perheessä pikku prinsessoja riittää, Maxin kanssa leikkimään. Heidi ja maksi ovat keskustelleet jonkin aikaa johtajuus ongelmista ja nyt Maxille on selvinnyt, että kyllä se Heidi on se joka on pomo talossa.



Tyynen rauhallinen nuori uros



Strategiset mitat ovat



Pakko laittaa Maxista tähän vanha pentukuva kun jo silloin Max ja perheen nuorimmainen tulivat toimeen loistavasti.


Poikajoukko sen kun jatkuu seuraavana terveiset Pontukselta ja Vesalta. vesa kertoi, että toista tällaista keppikoiraa ei olekkaan kun Pontus on aina keppi suussa eikä mitään pieniä keppejä, yöksi Pontuskin mielellään käpertyy iskin kainaloon nukkumaan. Pontuksen kaveri on "isoveli" Kassu, jonka kanssa Pontus lenkkeilee ja leikkii. Pontus osaa sanoa päivää kun pyydetään ja osaa odottaa ruokansa, välillä Vesa joutuu kilpailemaan siitä kumpi on mielenkiintoisempi hän vai Kassu, mutta kun Vesa ja Pontus ovat kahdestaan lenkillä niin kontaktin otto sujuu hyvin.


     Pontuksen kuvat ovat hieman pieniä kun ne on lähetetty kännykällä. Pontukselle ruoka on aina maittanut ja kuppi tyhjenee vauhdilla. Strategiset mitat ovat paino 52,6 kg ja korkea on. Lenkin jälkeen virtaa riittää edelleen ja välillä leikkikaverit väsyvät ennen Pontusta.


Sitten terveisiä Nadalta tuolta Perniöstä. Nada asustaa siellä "isosiskonsa" Ziran kanssa. Nada on erittäin iloinen ja utelias neitokainen joskus hieman mittiväinen ja harkitsevainen,aivan kuten Kaisa Hilskan pentutestauksessa saaduissa tuloksissa kerrottiin. Nada on myös hyvin älykäskoira,vaikka perhe ei hänestä sirkuskoiraa aiokkaan kouluttaa. Ohikulkijoille ilmoitetaan pihanvahdin olevan paikalla, mutta mikään räksyttäjä Nada ei ole,sillä Nada tietää että haukkuminen ei ole toivottua toimintaa. Nada ja Zira käyvät pajon metsissä ja välillä tytöt ovat rauhallisella tuulella ja löntystelevät Arjan perässä vaikka olisi mahdollisuus kirmata vapaana. Arjan komentti lämmittää mieltäni kovasti:" Nadan saaminen oli kyllä meidän perheelle loistojuttu."



Nadan mitat ovat säkä 71-73 cm ja paino 50kg luokkaa (sylissä punnittu), on sillä Arjalla vahva mies.



Nada ja hieno löytö.


Tämän päivän kirjoituksesta taitaa tulla romaani, sillä laitan tähän vielä Milanan synttäriterveiset. Milana on luonteeltaan hyvin mukautuva ja vaikka omaansa on vaikea kehua niin pakko sanoa, että Milana on leoksi hyvin viisas ja oppivainen koira, jos vertaan meidän muuhun laumaan. Milana on pieni neiti utelias kaikkea pitää tutkia ja kaikki mitä voi ottaa mukaansa Milana kantaa sänkyynsä, viimeisenä eilen aamulla minun evääni ja jogurttini olivat joutuneet työkassistani parempiin suihin. Milana on myös sylikoiranrotua, aina kun mahdollista Milna työntää jo aika leveän peppunsa syliin ja parasta on se kun ehtii nukkumaan mamman tyynylle ennen kuin mamma tulee sänkyyn. Milanasta on kasvanut iso tyttö ja äiti Bella näyttää jo pieneltä tyttärensä rinnalla. Milana on iloinen ja leikkisä koira joka on löytänyt oman paikkansa meidän laumassamme.



Milana aamulla juuri siihen aikaan kun tasan vuosi sitten Milana alkoi syntyä ensimmäisen pentuna.



Milanan mita ovat vielä mittaamatta, mutta lisätään tähän kun Milana tulee sisälle. Paino 50,2 kg ja korkeus n. 72 cm



Milana nauttii synttärikakkuaan ja vieressä pötköttelee lahjaksi saatu NallePuh.



Kaverukset.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti