keskiviikko 11. marraskuuta 2009

Huolto ja terveisiä


Tänään oltiin sitten Turrin ja Lotan kanssa rokotuksissa ja kaikki oli ihan mallillaan. Lotan kohdalla on nyt varmistettu, että mitkään rokotukset eivät vanhene mahdollisen ensikeväisen astuksen aikana vaan Lotta voi sitten rauhassa kasvatella pentuja joita toivottavasti ensi keväänä taas tallustaa Belunan pihamaalla. Turri otti taas yleisönsä ja on aina oma viehättävä itsensä ja koko lääkäriasema iloitsee aina kun Turri tulee käymään. Turrikin oli hyvässä kunnossa ja vaikka luulin että tulee palautetta, että Turri on liian lihava niin ei ollutkaan vaan Turrilla on aivan valtavan paksu turkki. Korvat puhtaat kummallakin ja "sydän paikallaan". Samalla varattiin Pilvelle aika kulmahampaiden poistoa varten, sillä maitokulmahampaat eivät ole irronneet ja uudet ovat jo kasvaneet, joten tiistaina Pilvi menee hammaslääkärille, joka nappaa ylimääräiset hampaat pois. Sitten ollaa saatu kuninkaallisia terveisiä Prinsessa Sannilta ja hauskoja kuvia olikin taas roppakaupalla. KIITOS paljon ihana saada noita kasvattiensa kuvia ja kuulumisia. Mutta minulla onkin ne kaikein parhaat pentujeni omistajat ja siitä muitan kyllä olla kiitollinen.



Lenkillä yhdessä Nellin kanssa ja taitaa se Eijakin tulla tuolla jonon viimeisenä



Nyt mennään ja lujaa kyllä meillä on kivaa.



Vauhtia riittää ja joskus vain kamera on niin hidas, että jäljelle jäi vain kuva hännän tupsusta ja Sanni meni jo.



Lenkillä voi löytää aarteita, mikä kumma se tämä on?



Pienen koiran elämä on yhtä seikkailua ja kaikki on tutkittava, ei sitä tiedä mitä siellä kannon sisällä voi olla.



Kotona maistuu pieni välipala Sannille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti