maanantai 23. marraskuuta 2009

Ihmeiden aika ei ole ohi


Kaikkea sitä osaa kun oikein yrittää, sain tuonne blogiin haasteen Katjalta, ryhtyä tekemään tonttukaluluksia koiruuksille. Hän olikin tehnyt aivan upean kauluksen Ronjalle. Minä siis aloitin työn sillä kokemuksella mikä oli syntynyt kansakoulussa kun tehtiin "pakko-villasukkia" ja voitte uskoa, että osaan tehdä villasukat sillä niin monta kertaa minä ne jouduin purkamaan ja samalla tekniikalla lähdettiin tätäkin työtä tekemään. Selekänä mielessäni oli miten tehdään sukan kärjen kavennus ja se oli ohjenuorana, tosin yritin ensin toteuttaa kaulusta virkkuukoukulla, ei onnistunut, joten vaihdoin puikkoihin ja sillä mentiin ja täytyy sanoa, että ei huono tällä kokemuksella. Tässä luomukseni.



Tässä mallia XL eli aikuiset leot, yksi valmiina 5 tekemättä.



Mannekiininä Bella



Onko nätti



Onkos vähän hieno.



Malli XS eli Pilvi



Pilvi ja tonttukaulus.


Kiitos Katjalle hienosta vinkistä. Tässä ennen joulua ehtii tehdä vielä muutaman kauluksen ja käyttää mielikuvistuta koristelussa, joten luulen ettemme tarvitse joulukuusta ollenkaan kun koirat ovat koristeltu joulukoristeilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti