tiistai 3. marraskuuta 2009

Mummolassa


Tänään kävimme moikkaamassa Porvoon mummoa ja vaaria ja mukaan pääsivät Milana ja Pilvi. Mummolla olikin varattuna aikamoiset hirven luut tytöille, Pilven luu oli melkein yhtä suuri kuin Pilvi itse, mutta onneksi Milana auttoi luun syönnissä. Mummo ja vaari olivat poimineet tytöille puolukoita kyllä nyt vitamiineja riittää koko talveksi.Reissu oli muuten onnistunut, mutta kamera kotona (HARMI) ja puolet tavaroista jäi Porvooseen joten uusinta retkelle päästään. Oliver oli myös muistanut kasvattajaansa viikkolärpäkkeellä ja hauskaa luettavaa oli tälläkin kertaa. Oliver oli käynyt suolla ja siitä oli seurannut outo haju kauniiseen turkkiin, mutta nyt se on jo hoidettu pois vaikka ei se Oliveria yhtään haitannut. Oliverin kanssa mietittiin myös tuota ruokapolitiikkaa ja tuossa kuvassa Oliver odottaakin keksinkö jotain herkullista kuppiin pantavaa jolla nälkä lähtisi.



Oliverin kieli oli niin pitkänä ettei mahtunut ihan kokonaan kuvaankaan.



Onkohan tämä se "lusikka"asento, ainakin näyttää aika vekkulilta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti