sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

Pentumainen sunnuntai


Tänään on pentuhuoneessa ollut taas melkoista vilinää ja vipellystä. Vieraita on ollut monelta suunnalta. Viimeinenkin perhe on tavannut pentuset ja yksi tytöistä matkustaakin sitten aikoinaan Tottijärvelle, siellä pikkuisella on koirakavereita ja sekä lapsia leikkikavereina. Pennut suhtautuvat avoimesti vierastulvaan ja jaksavat seurustella kaikkien kanssa , mutta jossain vaiheessa sitten uni vie voiton varsinkin kun vatsa on täynnä ruokaa.



Terve ihmiset me ollaan pentuja.



Pojat on poikia ennen vanhaankin vedettiin tyttöjä letistä, mikä ettei nyt..



Meilläon myös uusi palvelu, nimittäin korvien reijityspalvelu, naksis vain ja saat pienen reijän korvaasi.



Rakkaus on hellyyttä...



Ei ole ollenkaan niin nälkä kun välillä syö



ruokajuomaksi sitten maitohömsyt


Naukkis halusi hemmotella Lotta mammaa, Naukkis on kova hoitamaan koiria varsinkin Diwa ja Lotta sekä Bella ovat Naukkisen suosiossa.



Ensin puhdistetaan kuono



Sitten pestään otsa.



Sitten jatketaan selän puolelta (voi Naukkis mikä urakka)



Sitten puhdistetaan tassut.



Kun vaveri on puhdas voi sen viereen kellahtaa torkuille.


Belunan pikkuiset Kinglyt täyttävät ensiviikolla kaksi vuotta ja virallisia syntymäpäivä kuvia joudutaan vielä hetki odottelemaan, mutta tänään sain Topi Tosukan kuulumiset ja hyvin sujuu elämä Taavin ja Topin perheessä.



Topi etualalla ja Taavi taustalla. Lisää kuvia Topista nähdään kun koittaa synttäripäivä. Kiitos Tarja kuvista ja terkuista.



Tämä ilopilleri on tietenkin Oliver ja Oliverilla lähestyy kovaa vauhtia yksivuotis synttärit, mutta siitä mitä Oliver sai synttärilahjaksi kuulemme myöhemmin, ettei vain koirahaikara kävisi kylässä.



Oliver ja hienot haalarit (Eräs pikkutyttö kysyi minulta kerra miksi tuolla koiralla on haalarit päällä kun koiralla oli valjaat)


Taas kääntyy päivä iltaan ja huomenna alkaa uusi uljas viikko, mitähän kaikkea kivaa se tuokaan tullessaan.


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti