Kävin juuri kanalassa hakemassa kuusi kaunista kananmunaa, ne olivat kupissa minkä unohdin eteisen pöydälle. Koirat tulivat sisälle yhtenä laumana, vain Turri jäi tarhaan, Turri ei jostain syystä halua tulla pois tarhasta muuta kuin hakemalla ja lähdin hakemaan Turria ja kun tulen takaisin niin mitä minun vanhat silmäni näkevätkään. Diwa nostelee kananmunia kupista ja pudottelee ne odottavien kavereiden eteen lattialle ja muut syövät suut vaahdossa kananmunia, mutta viimeisen kanan munan Diwa syö itse eikä pudota sitä lattialle. Tuli tässä taas todistettua, että vaikka olisi kuinka ahne , niin kavereista pitää pitää huolta ja vasta sitten on oma suu. Aivan uskomaton näky ja tapahtuma, kaikki sulassa sovussa kananmuna varkaissa ja ylimmäinen kananmunan jakaja työssään. En voinut edes olla yhtään vihainen tuolle porukalle ja kyllähän noita munia tulee joka päivä lisää. Minusta tuossa Diwassa on jotain niin viisasta mitä ei löydy yhdestäkään meidän toisesta koirasta. En koskaan lakkaa ihmettelemästä Diwan rakkautta kaikkia pentujamme kohtaan, nytkin Bianca on Diwan erityisessä suosiossa ja BB turvautuu aina Diwaan eikä suinkaan äitiinsä. Diwan kyljessä nukutaan ja Diwan korvia pureksitaan. Kun katsoo Diwan silmiin niin niissä on niin rakkautta täynnä oleva katse, että siihen hukkuu ja se on syvä kuin metsälampi ja Diwa on koira joka katsoo usein silmiin pitkiä aikoja. Diwa lukee myös minun mielialojani jos olen surullinen niin Diwa tulee lähelle ja nojautuu minua vasten ja lipaisee kädestä jos olen iloinen niin Diwa tuo heti apinaa tarjolle ja hyppii ja pomppii jos olen välinpitämätön Diwa kävelee kuin varjo perässäni kunnes huomaan tuon ison leijonani. Kun minua palelee niin Diwa tulee ihan liki viereen nukkumaan ja huokaa syvään ja siihen me kumpikin nukahdamme. Tuollaisen koiran ihminen kohtaa elämässään vain kerran ja se pääsee sydämeen asumaan.
Oliskohan tässä leijona lampaan vaatteissa.
Meidän pieni rukoilijasirkkamme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti