torstai 30. tammikuuta 2014

Rauhoittavat singnaalit

Olin yllättäen tänään kuuntelemassa luentoa koirien rauhoittavista singnaaleista, luennon pitivät Koirakkaan Anna ja Katja. Vaikka kuinka moneen kertaa kuuntelisi samaa aihetta niin aina uusia asioita. Annaa ja Katjaa saan kiittää siitä että olen lähtenyt aikoinaan tälle koiralähtöiselle tielle. Heidän lopputyönään oli kurssi tuolla Tuorlassa aiheena koiran virikkeistäminen ja me mentiin sinne ja oltiin ainoa osalistuja Pilven kanssa ja silloin tiesin tämä on mun juttu. Kiitos Anja ja Katja.
Aivan ihana muru ja koiralähtöistä elämää viettää Palomakin.
 Aavan meren tuolla puolen jossakin on maa, missä onnen kauko rantaan laine liplattaa. Ihan selkeästi tuollaisia ajtuksia tuolla Hertalla taitaa olla. Kumpa ihmiset muistaisit aina, että kannattaa opetella nuo rauhoittavat singnaalit niin on aikamoinen henkivakuutus niin koiralle kuin itselleenkin. Koira kertoo niin selkeäasti milloin sitä pelottaa.
Myös kissoilla on rauhoittavia singnaaleja osa samoja kuin koirilla. Koirat ja kissat osaavat tulkita paljon toisensa viestintää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti