sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Hieno viikonloppu

Tänään meillä on ilo onnitella Belunan Soleada Bonitaaa "Bellaa" sillä Bella on ollut tänään Sastamalan näyttelyssä ja ollut ROP pentu ja saanut KP:n. Hienoa pikkuinen Bella, kasvattaja onnittelee koko sydämestään.
 Tuomarina oli Leila Kärkäs ja hän arvosteli Bellaa seuraavasti: Kooltaan ja mittasuhteiltaan erinomainen. Hyvä kallo ja kuono. Hyvät silmät, korvat ja purenta. Hyvä kaula ja riittävä luusto. Ikäisekseen hyvä runko. Hyvä karvapeite. Liikkuu ahtaasti takaa riittävällä sivuaskeleella. Viikonloppu on siis ollut tosi antoisa tuolla näyttelykehissä. Lotta mummokaan ei enää muista eilistä rankkaa päivää vaan painelee tuolla pihalla entiseen malliin. Pilvi on myös aloittanut uuden harrastuksen nimittäin keilaamisen. Ostin Pilvelle lahjaksi keilat ja nyt Pilvi keilaa innolla. 
Valmiina

Suoritus alkaa

Kaatuuko kaikki

Kolme kaatui

Paikko

Pallolle vauhtia.
 Pilvi tykkää ihan mahdottomasti keilaamisesta. Aikaisemmin Pilvi on keilannut kissanmaitopurkeilla ja kaatanut ne kuonolla nyt Pilvellä on keilapallo ja oikeat keilat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti