sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Kirkkonummi

Tänään matka suuntautui heti aamusta Kirkkonummelle,  koiran epilepsia & koiran selkärangan ja kyynärnivelten prinnölliset viat luennolle. Epilepsiasta puhui Sigitar Cizinauskas ja toisesta aiheesta sitten kuulimme Anu Lappalaisen esityksen. Järjestäjänä toimi The Frisian Staby Club of Finland.
Stabyhoun oli rotuna minulle tuntematon.
 Yleisesti epilepsiasta kerrottiin, että kun kohtaus tulee niin se tulee isoista aivoista. Kohtauksen aikana koiran mentaalitila, käytös, motoriikka ja koordinaatio voivat olla epänormaalia. Kohtaus voi kestää pitkään ja näkö ja kuulo voivat olla vajavaiset useita vuorokausia. Kohtaus voi olla paikallinen tai yleistynyt. Kohtauksen aikana koira voi kuolata, virtsata allen ja pupillit ovat laajentuneet. Epilepsiaa on idiopaattista (periytyvä) ja symptomaattinen epilepsia Kuulimme myös monista epilepsian tyyppisiä oireita aiheuttavista sairauksista.
Eläinsairaala Aistissa tehdään paljon epilepsia tutkimuksia ja täydellisen tutkimusen hinta on noin 800-900 euroa.
Anu Lappalainen kertoin ensin LTV-välimuotoinen lanneristinikamasta. Missä nikama ei ole enemmän tai vähemmän välimuotoinen  vaan nikama on ominut naapurinsa muodon. Sitten käytiin läpi myös spondyloosia, jota pidetään usein kliinisesti merkityksettömänä, mutta osalla voi olla pahoja oireita, jäykkyyttä, ontumista ja hyppäämishaluttomuutta. Spondyloosiakin on primääristä tai skundaaristä. Kyynärnivelten kasvuhäiriöistä käytiin läpi MCD- sisemmän varislisäkkeen sairaus, UAP kiinnittymätön kyynärpään uloke, osteokondoosi, sisimän nivelen nastassa oleva sairaus ja neljäntenä inkongruenssi joka tarkoittaa epäsymmetristä luiden kasvua. Todella paljon asiaa ja tietoa ja taas toteutui sananlasku tieto luo tuskaa.






Hyvässä seurassa hieno päivä. Matkat sujuivat ihan huraukessa kun juteltiin koirista mennen tullen ja saatiimpa paluumatkalle yksi koiramatkustajakin mukaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti