perjantai 10. maaliskuuta 2017

Koulussa

Tänään oltiin taas Toscan kanssa koulussa ja tänään olikin jännittävää, sillä siellä olikin touhurata ratkaistavana, eli luopumisharjoituksia tehtiin. Ensimmäisellä rastilla kohdattiin kepillä koputtelva tuijottava henkilö, sitten vastaan tuli talonmies joka kolasi lunta ja seuraavana sitten mentiin sisälle taloon ja siellä oli haukkuva koira sitten ohitettiin nameilla houkuteleva henkilö ja käytiin pienessä pimeässä tilassa ja samaa reittiä takaisin. Tosca selvisi hienosti hieman koiran eleistä näki, että jännittää mutta kaikki tehtäät pystyi suorittamaan siten että pystyi syömään ja samalla jakamaan huomion minun ja kohteen välillä sekä hillitsemään itsensä. Olin minä niin ylpeä Toscasta.
Koululainen on ihan uupunut
 Tänään Taiga kävi perusterveystarkastuksessa ja olipas se käynti taas erikoinen. Odotushuoneessa odottaessamme sinne tuli nainen sakemannin kanssa joka räyhäsi uja poukoili ihan jokaisen luo ja omistaja seisoi kuin se kuuluisa aine junttilan tilan seinässä ja selitti älkää välittäkö tää on niin arka ja  vasta vuoden ikäinen. Vaikea olla välittämättä kun koira tulee iholle. Taiga katsoi minua jo että jos sä mamma et kohta sano niin minä sanon. Joten pelastin koirani siltä ja siirryimme sivummalle mihin hoitaja oli yrittänyt ohjata kyseistä räyhäpetteriä mutta omista ei sitä ottanut kuuleviin korviinsakkaan. Päsimme aitiopaikalle seuraamaan seuraavia tapahtua, ovesta astui sisälle bokseri omistajansa kanssa ja sakemanni sinkosi heti iholle ja siitä bokseri ei suinkaan tykännyt ja rähinä oli valmis. Meteli oli  järkyttävä, olin todella ylpeä Taigasta joka vain katsoi minua ja kerroin ei meidän tarvi olla huolissaan. Lääkärisä kaikki oli henosti ja Taiga oli terve tyttö ja hienosti kuntoutunut pentujen jälkeen. Minä en vain yhtään jaksa ymmärtää tuollaista käytöstä jää todella monelle koiralle epämiellyttävä muisto tuosta eläinlääkärikäynnistä + niille kissoille jotka myös olivat odottamassa vuoroaan.Olisihan tuon asian voinut hoitaa hieman tyyllikkäämminkin ensinnäkin omankoiran kannalta ja myös muiden vuoroaan odottavien kannalta.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti