keskiviikko 23. syyskuuta 2020

Mummolassa

 Me oltiin Pilven kanssa mummolassa kolme päivää ja paljon ehdittiin sinäkin aikana touhuta. Ensinnäkin me matkailtiin mummun kanssa mummun kotimaisemissa.


Tuossa isolla kivellä on mummo lapsena istuskellut ja tästä kiven luota alkoi mummon kotitie. Me oltiin matkalla mummon veljen luokse eli minun enoni luo Kausalaan.



Matkalla me näimme hanhia, jotka olivat laskeutuneet tien varrella olevalle pellolle ruokailemaan. Lintuja oli tuhansia, kuvista ei välity ollenkaan se määrä mitä lintuja oli kummallakin puolella tietä.


Sitten oli jännittävä tapaus kun  Pilvelle tuli vieraita eli mies vieraita Mauno ja Väinö.


Pilvihän esitteli pojille ensimmäisenä mummun roskiksen ja vartioi sitä tomerasti etteivät pojat vai kurkistaisi mitä siellä roskiksessa on. Paikalla oli myös "kuuluisia" koirakuiskaaja  Toni.


Tässä koirakuiskaaja on kiinnittänyt kaikkien koirien huomion. Alemmassa kuvassa taas koirakuiskaaja on kiinnittänyt ihmisen huomion.


 






Ettei vain olisi koirakuiskaajalla namia tarjolla. Pilvi ehti kuitenkin vähän poseeraamaankin. Illalla sitten lähdettiin Pilven kanssa käymään eräässä paikassa jolla on aika kammottava nimi  se on Murhalampi. Nimi juontaa nuoruudestani kun lammesta löydettiin sinne upotettu ruumis joka ei pysynytkään pohjassa. Lampi sijaitsee Gammelbacakn ikimetsässä. Asuin itsekkin Gammelbacakassa tuohon aikaan.




Kun oli paljon puuhaa niin illan tullen uni maittoi. Mummu laittoi Pilvelle oman pedin ettei tarvi nukkua lattialla ja ainoa ongelma oli ettei mummu oikein osannut pedata sitä oikein.
Kauniita unia kaikille koiraystäville.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti