maanantai 28. syyskuuta 2020

Nimpparit

Tänään on ollut minun vuoroni viettää nimppareita, mutta ei ole KePo tehnyt minulle kakkua, no ei haittaa, sillä sain aivan ihanan synttärikortin.


Tämä ihana kortti saapuu joka vuosi jolla Pepsukka onnittelee minua nimipäivän johdosta. Siinä on  myös aina lempparikukkani auringonkukka. Kiitos Pepsukan perheelle. Kiitos myös muille onnittelijoille. Nimppareita vietettiin koirien kanssa lenkkeilemällä kauniissa luonnossa.

Taigasta on tullut niin ihana veteraanikoira, ei tarvitse hihnaa kun ollaan lenkillä, kävelee kauniisti tien reunassa kun mennään ja tullaan metsästä. Ihmeellisintä oli, että kun naapurin kissa juoksi tien yli edestämme niin Taiga meinasi lähteä sen perään mutta vilkaisi minua ja kun kielsin jäi rinnalleni. Vanhat koirat ovat niin ihania.

Ihan pelottaa kuinka jääräpäiseksi Keela voi muuttua kun vanhenee, kun on hieman jo oireita siihen suuntaan. Tänään lähdettiin lenkille vauhdilla en ollut mukana pysyä ja me mentiin vauhtdilla naapurin rouvan portille johon sitten jumituttiin. Keela oli sitä mieltä että lenkkiseuraa olisi pitänyt saada, mutta ei näkynyt naapurin rouvaa ja siinä minä sitten houkuttelin vaikka kuinka kauan Keelaa, jotta päästiin portilta pois ja vihdoin sinne metsään mihin joka päivä haluaa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti