lauantai 14. elokuuta 2021

Frodo

 Tänään "kummilapseni" kävi kylässä. Komea poika sieltä tulikin.
















Rosé ei ollut lainkaan sillä tuulella että olisi halunnut seurustella sukulaisten kanssa vaan päätti pysytellä visusti trhan takimmaisessa nurkassa. Frodo rakastuikin sitten palavasti Keelaan. Joten Keela oli piilotettava rakastuneelta nuorelta mieheltä.

Keelaa oletko siellä

Keela mä näen sut, tule tänne.

Kaksi Cardamines´ta

Ennen meillä oli leikkiviä koira, mutta nykyään kukaan ei enää leiki vieraiden kanssa vaan kaikki vetäytyvät omiin  paikkoihinsa katselemaan.

Vettäkin saatiin aivan riittävästi välillä. Hieno päivä kertakaikkiaan, kiitokset Frodon perheelle.

2 kommenttia:

  1. Ei hän on Rose´n velipuoli. Dixin pennut ovat syntyneet tänä vuonna Frodo on jo vanhempi.

    VastaaPoista