lauantai 21. elokuuta 2021

Väriä metsässä

 Aivan ihanaa liikkua syksyisessä metsässä niin paljon ihania värejä joka puolella ja koirat  sopivat joukkoon ihan mainiosti.


Kaunis kanerva

Idänleppäkuoriaiset olivat tulleet herkuttelemaan lepän lehdillä ja kun ne olivat loppuun kaluttu niin koivu ja pajukin kelpasivat.

Tatti

Puolukka

Idänlehtikuoriainen ihan täällä lännessä.

Keela

Mustikka

Rosé ja Tosca

Sieni

"Turkki" metsässä

Suurperhe

Sade on pullistanut mustikat.

Kanttarelli

Vanha ja viisas

Tatti

Juolukka

Metsän kaunotar

Iltapäivä sujuikin sitten ihan toisissa merkeissä nimittäin veljeni kävi kylässä ja jätti terveiset meille tuolta Säkyläastä.



Rapuja

Kokki kolmonen


Rapujen keittäminen herättää paljon tunteita ihmisissä ja paljon keskustellaan myös siitä että  kuinka epäeettistä se on. Ei se minustakaan mitenkään hyvältä tunnu mutta pystyn kyllä sen tekemään. Olen lapsena kasvanut kodissa missä metsästettiin ja kalastettiin, kasvatettiin possuja ja sitten ne teurastettiin. Ruokaa pyydettiin sieltä mistä sitä parhaiten saatiin ja niimpä jo lapsena opin arvostamaan riistaeläimiä ja veden antimia ruokana.

Illan tullen päivä sammuu.


1 kommentti:

  1. Hienoja kuvia ja muistutuksia nykyihmisille, miten ennen elettiin.

    VastaaPoista