maanantai 27. joulukuuta 2021

Keela

 Keelan närästys ei vain ottanut loppuakseen ja toissayönä sitten pääsi syömään mattoa, kun nukahdin oli noita valvottuja öitä niin monta  takana tuo närästäjän kanssa. Tietenkin ei olisi saanut nukahtaa koska välittömästi Keela oli syönyt mattoa ja mustekalalelun lonkerot. Tänään aamulla kunto sitten romahti ja lähdimme omaeläinsairaalaan, jossa Keelasta otettiin verikokeet ja röntgenkuvat ja saatiin lähete Eläinsairaala Vettoriin koska paikalla ei ollut sellaista lääkäriä, joka olisi pystynyt Keelan leikkaamaan. Jätin Keelan puolikolmen aikaan Vettoriin ja elämäni pisimmät tunnit ovat sitten olleet nämä  kun olen odottanut soittoa onko leikkaus onnistunut vai mitä mahdollisesti on tapahtunut. Vieläkään ei eläinlääkäri ole soittanut ja hoitajan sain kiinni ja hän vastasi vain elossa tuotu leikkaussalista ja viety teholle. Siis edelleen odotellaan että lääkäri soittaisi.



Nyt lääkäri soitti yli kolme tuntia kestänyt leikkaus on päättynyt. Keela siirretty tehohoitoon. Vatsalaukussa on ollut suurimäärä ruokaa, maton palasia, lelun osia, heinää ja usean päivän närästyslääkkeet. Ohutsuoli osittain kuroutunut "haitarille" ja sieltä myös kolmesta kohden poistettu vanumaista tavaraa. Nyt toivotaan, että yö sujuisi hyvin ja selvittäisiin aamuun, tilanne tällä hetkellä kriittinen, mutta stabiili.

1 kommentti: