perjantai 17. joulukuuta 2021

Librelaa ja närästystä

 Nyt on taas mennyt liian lujaa, on valvottu Keelan kanssa kun  taas iski tuo valtava närästyskohtaus. Kaksi yötä ja yksi päivä on Keelalla ollut huono olo. Mikään ei auttanut mitä kokeiltiin. Nyt vihdoin näyttää, että alkaisi helpottaa kun sai oksennettua niin alkoi olla parempi olo. Jospa me vaikka ensi yönä nukuttaisiin.


Rose´hätääntyy kun Keelalla on pahaolla ja pyrkii viereen nukkumaan ja samaan paikkaan sitten pyrkii Keela koska on pahaolo, meinaa syli jäädä pieneksi.

Ensimmäinen vahinkokin sitten sattui. Maisteltiin äidin kanssa piparkakun makuista joulusuklaata  ja menin käymään toisessa huoneessa ja kun palaan niin näen että Rosé syö suklaata. Ei muuta kuin kaivamaan suklaata koiran nielusta ja samaan aikaa Pilvi yrittää syödä kaiken sen mitä saan kaivettua. Siinä äiti taas ihmetteli meidän "hullua" menoa. Suurin osa suklaasta saatiin kaivettua pois.

Tänään haettiin Pilvelle taas Librela-pistos ja Pilvi oli taas iloistakin iloisempi koira kun pääsi kavereita moikkaamaan, Pilvelle on aina ilo päästä eläinlääkäriin. Samalla tavattiin Keelan omaeläinlääkäri ja saatiin Keelalle apua tuohon närästykseen. 



Hyvää yötä kaikille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti